Käyttökoiralaiset tutuksi VIII

img_3576

1. Nimi ja lyhyesti itsestäsi? 

Kirsi Hirvioja, vuonna 1990 syntynyt koiraharrastajan alku Rovaniemeltä. Olen syntyperäinen rovaniemeläinen, mutta opiskelujen vuoksi asuin reilu kolme vuotta Seinäjoella. Perheeseen kuuluu mies ja kaksi koiraa.

2. Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun? 

Meillä asustaa kaksi japaninpystykorvaa, neljävuotias Hertta sekä noin 8 kk ikäinen Oiva. Vanhemmillani on ollut koira jo ennen syntymääni ja perheessämme on aina ollut useampi koira. Ensimmäisen oman koirani sain kuudennella luokalla kun kolmivuotias japaninpystykorva Nelli muutti meille toisesta perheestä, jo sen kanssa tutustuimme agilityyn.

Japaninpystykorvaan olen tutustunut jo lapsuudessa perheemme vieraillessa Etelä-Pohjanmaalla sukulaisten luona. Oma japaninpystykorva onkin ollut lapsuusajan suurin haaveeni, ja sillä tiellä ollaan eikä loppua näy.

3. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa? 

Harrastan pääasiassa koirieni kanssa näyttelyitä sekä agilityä, myös doboa sekä rallytokoa olemme kokeilleet ja doboilemassa käymme sillointällöin itsekseen. Vedän myös RKK:n näyttelytreenejä. ”Kotiharrastuksiamme”ovat pitkät metsälenkit, sienestys ja marjastus.

4. Miten päädyit koiraharrastuksen pariin? 

Seurailin monta vuotta vierestä koirieni kasvattajan muiden kasvattien menestystä näyttelyissä ja eri lajien kilpailuissa ja keräsin itselleni samalla valtavaa harrastuskuumetta. Ensimmäisen koirani Nellin kanssa pääsimme niin pitkälle että kävimme kerran kisaamassa, joten tiesin miten mukavaa se on koiran kanssa harrastaa.

Vihdoin vuonna 2013 oli elämäntilanne sellainen että pystyin pennun ottamaan, liityin RKK:n jäseneksi ja aloimme käydä pennulle sopivissa treeneissä. Pääsin mukavasti sisään kerhon toimintaan ja innostuin itsekin toimimaan aktiivisesti kerhossa.

_dsc0094-2

5. Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet? 

Hertta valioitui kesällä 2015 ja sen kanssa aktiivisempi näyttelyissä käyminen on vähän jäänyt agilityn jalkoihin. Tavoitteena olisi jossain kohtaa saada se kansainväliseksi muotovalioksi, mutta sen aika ei välttämättä ole vielä tulevana kesänä. Agilityssä Hertta nousi marraskuussa kakkosluokkaan ja nyt pitäisi ohjaajan kovasti opetella erilaisia nopeita ohjauksia, että pysyttäisiin kakkosluokan ihanneajoissa.

Oiva on käynyt nyt kolme kertaa pentuluokassa näyttelyissä ja saanut tuomareilta oikein mukavia arvosteluja, joten mielenkiinnolla odotan miten äijän käy kun siirrytään isojen poikien luokkiin. Agilityn harjoittelun Oiva on aloittanut jo 8vkon iässä, joten sitä jatketaan ja jossain kohtaa siirrytään sielläkin isojen poikien esteisiin ja rimakorkeuksiin. Aika näyttää mitä tästä kaverista vielä tulee.

Muuten tavoitteenani on koiraharrastuksissa pitää yllä hyvää yhdessä tekemisen meininkiä ja iloa. On mukava mennä kehän tai kilpailukentän reunalle kun sieltä löytyy tuttuja mukavia naamoja joiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia koirista. Koiraihmistä kuitenkin parhaiten ymmärtää se toinen koiraihminen.

6. Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin? 

Mielestäni kerhossa on hyvä yhteishenki, lajeja pystyy harrastamaan kattavasti ja jäsenet ovat innokkaita treenaamaan yhdessä ja kouluttamaan toisiaan. Uusi parempi treenihalli on mielestäni ehdoton ykkönen parannuksiin, se mahdollistaisi parempien treenimahdollisuuksien lisäksi monenlaisten erilaisten tapahtumien järjestämisen.

7) Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?  

Sanna Vinblad ja Eija Berglund

 

Tempputokoilemallakin oppii – ilman sääntöjä

Rovaniemen Käyttökoirat on järjestänyt vuonna 2016 kaksi temppuilukurssia: kesäkaudella (touko-elokuu) Laura Hannin vetämänä ja talvikaudella (syys-joulukuu) Laura Hannin ja Anu Postin vetämänä. Osallistujia on ollut ihan yhtä monta kuin millä tahansa viikoittain harjoittelevalla ryhmällä, 3-7 koirakkoa per kerta. Erona useimpiin muihin lajeihin ja harjoitteluryhmiin on se, että tempputokoa treenataan ihan kunkin koirakon omaan tyyliin, omien mieltymysten mukaan varioiden.
fokus

Focus ja käsikosketus

jadi

Jadi ottaa ryömimistehtävän tunteella

Syksyn tempputokoryhmässä on ehditty käymään läpi jo ainakin parikymmentä uutta temppua. Joidenkin temppujen kehittelyä on jatkettu eteenpäin parillakin harjoituskerralla. Välillä on tehty temppuratoja, joilloin yhdellä treenikerralla on kerrattu aiemmin harjoiteltuja temppuja. Ajatuksena treeneissä on ollut se, että kukin koirakko saa valita mitä tekee ja mihin haluaa painottaa kullakin kerralla. Ryhmän vetäjien tähtävänä on ollut antaa temppuideat ja käydä opastamassa temppuilijat alkuun tai eteenpäin, sekä antaa palautetta edistymisestä, jota väistämättä on kaikilla treenaajilla tapahtunut.
visa

Visa pitelee kurkun palaa kuononsa päällä

Tempputokoilu on ollut hyvää vastapainoa lajiharjoittelulle, jossa koirakon täytyy tehdä kaikki laadittujen sääntöjen mukaisesti, tai ollut hyvää aktivointia koirakolle arkitouhujen lomassa. Tempputokoilu on joka tapauksessa yhdessä tekemistä, joka kehittää sekä ohjaajan koulutustekniikkaa ja havinnointikykyä että koiran oppimiskykyä ja motivaatioa työskennellä oman ohjaajansa kanssa. Kunhan muistaa tauottaa tekemistään ja säilyttää pienen hymyn huulillaan. Vaikka tempputokoiluun osallistujat ovat taustaltaan kokeneista aloittelijoihin ja usean lajin valioista seurakoiriin, kaikille on kuitenkin saatu muokattua sopivia temppuja. Ja kenenkään ei ole edes tarkoitus verrata suorituksia keskenään, ainoastaan oman koiran kanssa edistyminen on tärkeää. Toisten suorituksia katsomalla saa kuitenkin kerättyä ideoita uusista tempuista tai temppujen toteutustavoista, joten ryhmässä temppuilusta on siinä mielessä lisähyötyä. Tempputokotreeneissä on aina keskittynyt tunnelma, kun koirakot tekevät kukin omia juttujaan. Paljon on sovellettu välineiden ja toteutustapojen kanssa, jotta kaikki saavat mielekästä tekemistä treenien ajaksi. Kaikki tarvikkeet on kuitenkin ollut askarreltavissa tai ideoitavissa ihan arkitavaroista, joten mitään hankintoja ei ole ollut pakko tehdä voidakseen temppuilla muiden mukana. Lisäksi toisille koirille on luontevampia ja helpompia toiset temput ja toisille koirille tai ohjaajille toiset, niin jokainen koirakko on saanut myös itse valita, mihin temppuihin haluaa ehkä enemmän keskittyä. Myös temppuradoilla on ollut variointimahdollisuuksia koirakkokohtaisesti. Ainoa tavoite tempputokoilussa on se, että kaikilla on mukavaa. Siinä sivussa tapahtuu paljon oppimista. Sopivankokoisten haasteiden voittaminen yhdessä lisää motivaatiota jatkaa, vaikkapa kilpailulajienkin parissa, uudella innolla.

vippi

Vippi ja kahdella jalalla kävely

lyyti

Lyyti esittelee pesuvatitemppuja

Tempputokoa voi ihan hyvillä mielin kuvailla tavoitteettomaksi hömppäkurssiksi. Eihän meillä ole edes kotiläksyjentekopakkoa. Ainoana tavoitteena on, että treeneistä poistuu iloisia ihmisiä ja tyytyväisiä koiria. Ehkä kuvista näkee parhaiten, mitä treeneissä tapahtuu ja miten vakavamielistä siellä on 🙂

Teksti: Anu Posti, Kuvat: Laura Hanni

Käyttökoiralaiset tutuksi VII

saija

1.Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Saija Aksovaara. Olen syntynyt Oulussa ja muuttanut Rovaniemelle 10-vuotiaana perheeni kanssa ja täällä ollaan vieläkin. Liekö syynä Lapin hulluus vai mikä, mutta pois lähteminen ei ole tuntunut koskaan oikealta ratkaisulta. 21-vuotta sitten perustin ensimmäisen oman yrityksen ja työskentelen edelleen yrittäjänä, joten arjesta ei haasteita ja vauhtia liiemmin puutu.

2. Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Omistan kolme englanninkääpiöterrieriä eli enkkua. Ensimmäinen enkku ’Ailo’ tuli taloon noin 7 vuotta sitten. Halusin pienen oppivaisen ja helposti sopeutuvan koiran, joka sopii kaveriksi myös pienelle pojalle. 3 vuoden jälkeen perheeseen saapui Masa Ailolle kaveriksi. Totesin, että ihminen ei ole koskaan sama kuin oma koirakaveri. Masan jälkeen kului 2 vuotta, kun halusin kolmannen koiran, Papun. Järki selitystä lauman kasvattamiseksi ei löytynyt vaan yksinkertaisesti enkut ovat niin ihania ja helppoja koiria, että kaksi oli liian vähän. Enkku on täydellinen rotu minulle, kiltti, energinen, toimelias ikiliikkuja jos niin haluan, mutta voi ihan yhtä hyvin toimittaa sohvan vartijan tehtävää, jos aktiivinen aikani on kortilla.

3. Mitä lajeja harrastat koiriesi kanssa?

Ailo täyttää seuraavaksi 8-vuotta ja odotan veteraaniluokkiin pääsyä näyttely puolella. Valioluokassa näyttelyttämistä en pidä järkevänä jatkaa vuodesta toiseen eikä Ailokaan ole riemuissaan enää tuosta ympyrällä juoksemisesta. Agilityä harrastan Ailon kanssa vaan omaksi ja koiran iloksi Ailon polviluksaation vuoksi. Tokoilemme myös kuuliaisuuden ylläpitämiseksi, sillä Ailo omaa vahvan riistavietin. Metsäretkillä riistaviettisen koiran kuuliaisuus on kullan arvoinen.

4-vuotias Masa on minun täysverinen kilpakoirani. Olen aloittanut Masan kanssa näyttely- ja tokopuolelta, siirtyen lopulta agilityyn. Masan kilpailu-ura on ollut näyttelypuolella erittäin voitokas. Pohjoismaiden tittelit ja arvonimet on saavutettu ja Masa luovuttaa näyttelyareenat nuoremmille siirtymällä totaalisesti agility kilpailukentille. Agilityssä Masa nousi nopeasti 3-luokkaan, jonka vuoksi olemme pitäneet kilpailutaukoa, jotta ohjaaja oppisi ohjaamaan paremmin.

Papu on nuorimmaiseni hippua vaille 2-vuotias ja juuri aloittamassa agilityn 1-luokan. Papun kanssa olen tokoiltu sen verran, että vilkas nuori herra on saatu kuulolle. Muuten ykkös lajeina on agility ja näyttelyt. Papun ensimmäinen näyttelyvuosi on ollut erinomainen. Sertejä on jo melkoinen rivi ja odotan viimeistä sertiä ja iän täyttymistä valioarvon saavuttamiseksi Suomeen ja Ruotsiin.

Muita harrastuksiamme ovat pitkät vaellukset kauniissa Lapin luonnossa sekä kesäisin uinti. Talvisin koirauimalassa vierailemme, kun kiireiltä ehdimme

saija2

4. Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Ihan alkutekijöihin palatakseni niin perimmäinen syy oli oppia kouluttamaan ja kuuntelemaan  koiraa. Ailon kanssa löin päätäni seinään ja en osannut rakentaa suhdettamme oikein. Siitä koitui ongelmia ja negaatiota puolin ja toisin. Huomasin, että koira voi huonosti. Siispä otin itseäni niskasta kiinni ja liityin koiraharrastajien joukkoon. Opiskelin, tutkin, luin kaiken kirjallisuuden mitä käsiini sain, kouluttauduin yksityisillä valmennuksilla ja pysähdyin kuuntelemaan ja havannoimaan. Minulle avautui ihana hiljaisuuden ja sanattoman viestin maailma koirieni kautta. He ovat minun sieluni lääke ja heidän kanssaan olen kokonainen.

5. Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Tällä hetkellä koiraharrastuksellani on monta tavoitetta. Yksi niistä on oma ja koirien hyvinvointi, irtiotto arjesta ja ystävien kanssa mukava tekeminen.Toinen on edistyä agilityssä ohjaajana ja koirakkoina, unohtamatta hauskuutta ja etenemistä koirien ehdoilla. Kolmas tavoite on nuorimman koiran kanssa nauttia näyttelykesästä 2017. Neljäs tavoite, eikä vähäisin on pysyä terveenä koko porukka siis minä ja pojat, jotta voimme kirmailla kilpailukentillä vielä pitkään.

6. Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

RKK.n toiminnassa kullan arvoista on yhteinen talkoohenki. Kerholaisten halu tehdä asioita ja luoda puitteet suhteellisen edulliseen koiran kanssa harrastamiseen. Omalla aktiivisella osallistumisella pääse helposti ihmisten kanssa tutuiksi ja joukosta löytyy jopa uusia ystäviä.

Kehittämistä löytyy aina ja siihen en halua tässä kirjoituksessa kommentoida muutoin kun toivoa uutta treenipaikkaa, jossa sisäilmaongelmat eivät olisi näin suuret. Kuitenkin olen kiitollinen, että meillä on lämmin halli talvikaudeksi, vaikkakin itse sairastun jokaisen treenikerran jälkeen.

7. Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Heli Räikkösen ja Heidi Mikkolan

Käyttökoiralaiset tutuksi VI

liisa

1. Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Liisa Ollila, kolmeakymppiä lähentelevä floristi. Alkujaan aivan rovaniemeläinen, mutta olen kerennyt käydä välissä itäsuomessakin pienen mutkan. Perheeseen kuuluu minä, mies ja kolme koiraa. Welsh corgi cardigan Viltsu kohta 8v, (oikealta nimeltään siis Vilho, mutta Viltsuksi se hyvin pian kääntyi), Sekarotuinen Otto kohta 7v ja Welsh corgi pembroke Veeti 3v.

2. Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Olen aina rakastanut koiria. Perheeseemme tuli labradorinnoutaja Zorro kun olin 5 vuotias. Lukion jälkeen aloin suunnittelemaan ensimmäistä omaa koiraani. Muistan selanneeni netistä kaikki koirarodut läpi ja Welsh corgi pembroke tuntui heti omalta: suuri koira pienemmässä paketissa. Kajaanissa oli juuri syntynyt pembroke-pentue ja sieltä minulle tulikin ensimmäinen oma koira, Toivo.

Toinen koirani tuli vähän sattuman kautta. Tai se sattuma oli Arstion Heli. Sain kutsun palluttelemaan muutaman viikon vanhoja cardiganin pentuja ja itse kukainenkin voi arvata lopputuloksen. Näin siis minulle tuli Viltsu.

Otto tuli meille Jussin koirana ja Veeti monen vuoden odottamisen jälkeen.

3. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Toivo oli ensimmäinen oma koirani ja testailtiin sen kanssa kaikenlaista. Lopulta päälajiksi valikoitui näyttelyt. Kierrettiin Suomea, käytiin Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Baltiassa ja tuloksia tuli. Agilitya kerettiin Toivon kanssa myös aloittelemaan.

Viltsun kanssa aloiteltiin perustottelevaisuus-ryhmissä ja siirryttiin agilityn puolelle. Muutamat näyttelyt ollaan myös käyty, mutta Viltsu jäi kevytrakenteiseksi – mikä on tietenkin onni agilityn kannalta.

Otto pääsee myös silloin tällöin höntsäilemään agilitykentällä, mutta hoitelee enemmänkin kotikoiran virkaa.

Veetin kanssa harrastetaan agilityä ja muutamat näyttelyt ollaan myös käyty menestyksekkäästi.

4. Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Kyllä se oli tuo ensimmäinen koirani jonka kanssa halusin kokeilla vähän kaikkea. Liityttiin Toivon kanssa käyttökoiriin vuonna 2008 ja siitä se sitten lähti.

5. Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Viltsun kanssa tavoitteet on saavutettu ja muutamaankin kertaan ylitetty. Tässä vaiheessa mennään hetki kerrallaan ja toivotaan että Viltsu pysyy vielä pitkään terveenä. Ainakin virtaa piisaa kuin nuorella pojalla konsanaan. Nyt nautitaan yhdessä tekemisestä.

Veeti on ollut tavallaan hyvin erilainen kuin Viltsu. Siinä missä Viltsu on ollut hyvin suora ja helppokin motivoitava, Veeti osaa ajatella itse ja sillä on tiettyä pilkettä silmäkulmassa. Huumorintajua ja pitkää pinnaa on tarvinnut niin ohjaaja kuin kouluttajatkin. Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että kisaamisen aloittaminen alkaa olla ajankohtaista ja mahdollista, mutta ainakin hyppytekniikka tarvitsee vielä hiomista.

6. Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

Lajeja pyörii kerhossamme moneen lähtöön. Treeneissä ja kisakentillä on päässyt tutustumaan uusiin ihaniin ihmisiin. Parantamisen varaa on ehkä tiedottamisessa, välillä asiat jäävät viime tippaan.

7. Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Iida-Sofia Jänkälän ja Saija Aksovaaran

Käyttökoiralaiset tutuksi V

mona

1) Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Mona Kuusela. Olen syntynyt Kemissä tapaninpäivänä 1989, mutta jo vauvana muuttanut Rovaniemelle asumaan. Rovaniemi on aina tuntunut kodilta ja omannäköiseltä paikalta olla. Kaunis luonto, vesistöt, palvelut, kaupungin eläväisyys, harrastukset ja rakkaat ihmiset – mitäpä muuta voisi tämmöinen lapin tyttö kaivata. Sen verran utelias olen kuitenkin luonteeltani, että ulkomaita täytyy vuosittain koluta ja oivaltaa kerta toisensa jälkeen, kuinka hyvässä ja turvallisessa paikassa saamme elää ja olla.

2) Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Kotona meillä asuu yksi koira, bichon frisé ”Utu”. Utu tuli kotiin maaliskuussa 2011, podettuani valtavaa koirakuumetta koko elämäni ajan. Siskoni otettua itselleen pentukoiran vain paria kuukautta aiemmin, kuumeeni kasvoi sietämättömäksi. Ennen Utua olin ehtinyt jo kuopata unelman omasta koirasta, sillä sekä minä että mieheni olimme hyvin allergisia koirille. Bichon frisé on tunnetusti yksi allergiaystävällisimmistä koiraroduista, joten rotuvalinta oli selvä. Kävimme kuukauden ajan kasvattajien luona sekä tapasimme yksittäisiä bichoneita testimielessä. Koska reaktiot eivät olleet aivastelua ja nenänvuotoa pahempia, niin uskaltauduimme ottamaan bichonin.

Utun lisäksi minulla on toinenkin harrastuskaveri nimeltään ”Tito”. Tito on alle 2-vuotias italianvinttikoira, jonka siskoni omistaa. Hän haki itselleen pienempää koiraa ja Rovaniemellä sattui olemaan pentuja vapaana. Rotu lumosi oitis siskon ja myöhemmin koko perhepiirimme. Italianvinttikoira on mielestäni läheisyydestä nauttiva, pursuavan iloinen, leikkisä ja hyvällä tavalla surkuhupaisa rotu!

3) Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Utu -bichoni harrastaa kanssani doboa, agilityä ja näyttelyitä. Tito -itsku harrastaa puolestaan agilityä, näyttelyitä sekä juoksukilpailuja. Utu rakastaa temppuilla ja tasapainoilla dobossa, Tito taas tykkää mennä täysiä agilityn ja juoksukisojen merkeissä. Näyttelyissä Utu on jo kansainvälinen muotovalio ja Tito lähtee yrittämään viimeistä sertiään muutaman kuukauden kuluttua.

4) Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Kuten oman koiran saaminen, myös koiraharrastukset ovat olleet pitkäaikaisia haaveitani. Kun olin vasta lapsi, kävimme katselemassa koiranäyttelyitä yhdessä perheeni kanssa. Jo tuolloin paloin halusta päästä itsekin harrastamaan koirajuttuja. Hienot suoritukset koiralajeissa saavat yhä edelleen ihoni kananlihalle ja kyyneleet silmiini! Koiraharrastusta parempaa en osaa kuvitellakaan.

5) Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Tällä hetkellä koiraharrastukseni pääpaino on agilityssä. Kävin agilityn alkeiskurssin kesällä 2014 ja jo tuolloin tiesin, että tämä on minun lajini. Olen harrastanut agilityä nyt 2,5 vuotta, vedän omaa mölliryhmää ja janoan oppia kokoajan lisää. Ohjaajana minun tulee kehittyä paljon, varsinkin nopeaa koiraa ohjatessa. Kun Utun kanssa ohjausta ehtii muuttaa ja korjata radan aikana, niin Tito ehtii ottaa jo seitsemän muuta estettä siinä samalla! Tavoitteeni onkin kehittyä ohjaajana niin, ettei minulla mene sormi suuhun, mikäli noustaan jommankumman koiran kanssa kolmosluokkaan. Minulle 2017 tulee olemaan ennen kaikkea lajituntemuksen kasvattamisen sekä aktiivisen kisaamisen vuosi.

6) Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

RKK:n toiminnassa on hyvää innostuneet ihmiset, hieno auttamisen meininki sekä kiva lajivalikoima. Mielestäni RKK:n toiminnassa voisi parantaa uusien harrastajien pääsyä mukaan. Esimerkiksi agilityn alkeiskursseja voisi järjestää entistä tiheämmin niin, että uusilla jäsenillä olisi mahdollista päässä treenaamaan edes itsenäisesti, vaikka ryhmäpaikkaa ei voitaisi luvata. Lisäksi kannustaisin niitä jäseniä, joilla tulee väistämättä paljon poissaoloja treeniryhmistä, ottamaan koirilleen automaattisesti puolikkaat ryhmäpaikat. Näin saataisiin myös taiottua lisää ryhmäpaikkoja.  Se tilavampi ja pylväätön treenihalli olisi myös upea juttu!

7) Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Liisa Ollilan ja Kirsi Hirviojan.

Käyttökoiralaiset tutuiksi IV

makkaran_kepitys_p

1) Nimi ja lyhyesti itsestäsi?
Olen Satu Portti ja ensi vuonna pääsisin jo agilityn seniorikisoihin pärtsäilemään! Jee! Olen pohjois -suomesta kotoisin ja asunut Rovaniemellä jo yli neljännesvuosisadan. En tuntenut täältä ketään serkkuni lisäksi, kun miehen perässä tänne muutin, mutta kun olen umpisosiaalinen lärppä, tuttuja ja ystäviä on onneksi vuosien myötä kertynyt työn ja eri harrastuksien kautta. Olen hyvin kotiutunut Rovaniemelle ja tykkään asua täällä. Lapsia on siunaantunut kaksi kappaletta ja he ovat jo täysi-ikäisiä opiskelijoita.

Kaikenmoisten koirahommien lisäksi harrastan käsitöitä (intohimona tutustua eri tekniikoihin), lukemista, ruoka- ja leipomisreseptien kokeilua, kuntoliikuntaa (pakosta sekä vapaasta tahdosta) ja hyötyliikuntaa. Eli koiranulkoilutuksen lomassa kerään vaikkapa mustikoita tai toisinpäin.

2) Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?
Minulla on kaksi Intopiukan schipperkeä. Pörri seniori, 12 v ja Vikke, 3v.

Ihailin aikoinani Lapinrinteellä asuneita skipuja, koska ne olivat pieniä ja muistuttivat suomen pystykorvaa. Eräänä päivänä pysäytin niiden omistajan Mikon ja kysyin, mitä nuo oikein ovat!

En niinä aikoina halunnut itselleni mitään metsästyskoiraa, vaikka niihin olen eniten tottunut. Tuntui siltä, että ne tulisivat kärsimään, sillä en itse metsästä. Etsin myös pientä rotua, koska koira oli ensimmäinen lasteni elämässä. Valintakriteereinä koiran koon lisäksi olivat myös seuraavat asiat: koiralla pitää mieluiten olla pystyt korvat ja typistämätön tai luonnostaan pitkä häntä sekä helppohoitoinen turkki.

Kauniin ulkomuodon lisäksi, schipperken luonne miellyttää; sopivan omatoiminen ja itselleni on sattunut vielä terveet yksilöt, muutoinkin kohtuu terveestä rodusta. Koko perheestä, mussukkaa myöden, on tainnut tulla schipperke-faneja.

3) Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?
Lempilajini on agility, tosin kisailu on jäänyt nykyään vähemmälle. Talvikauden ykköslajiksi on muodostunut Dobo sekä viime talvena Nose Work. Verijälkeä on koetettu ja molemmat koirat pitävät siitä. Verijälkeä haluaisinkin treenata nykyistä enemmän.

4) Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Taisi olla em Mikko, joka minulle puhui ensimmäisen kerran agilitystä ja niinpä sain sytykkeen hakeutua kerhon toimintaan mukaan. Doboa aloin harrastamaan omasta halusta kerhossa olleen esittelyn jälkeen, koska löysin lajin, jossa sekä ohjaaja että koira voi treenata hyödyllisesti samalla kertaa lihaskuntoa, koordinaatiota yms. Nose Work ja verijälki ovat tulleet tutuksi kerhon järjestämien tapahtumien kautta.

Olen myös kokeillut BH:ta, tokoa ja vepeä. Toko-harrastajaa minusta ei taida tulla koskaan, vaikka Pörrin kanssa olenkin kaksi kisaa käynyt. Toko on liian hidastempoista minulle ;o) Vepe:en minulla taitaa olla liian pienet koirat, vaikka Vikke kyllä oli veneessä kuin kotonaan.

Kokeilulistalla on vielä pallopaimennus ja paimennus. Lista voi jatkua vielä…

Yleensäkin tykkään touhuta koirien kanssa ja jokin laji tuo mukanaan lisämaustetta harrastamiseen sekä sosiaalisuutta elämään. Eri lajeissa on hauska saada myös kokemusta omasta toiminnasta ja välissä yllättyä omista reaktioista! Kuten vaikkapa älytön kisajännitys, jota koin ensimmäisissä agilitykisoissani; hyvä että pääsin liikkeelle lähtöluvan saatua – jalat kuin juurtuivat lähtöpaikalle, huh. Koiraharrastuksissa oppii myös omista koiristaan ja se on aina plussaa arkielämänkin kannalta.

5) Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?
Tavoitteena missä lajissa tahansa, on oppia ohjaamaan koiraa sille sopivalla tavalla, joka ei vaaranna eläimen terveyttä ja on sen lajityypillisen käyttäytymisen mukainen. Varmaan siis, en ole edes puolessa välissä uraputkea.

6) Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?
Parasta kerhon toiminnassa on sen laaja lajivalikoima. Pidän peukkuja, että jatkossakin eri harrastelajeille löytyy kouluttajia ja ryhmien vetäjiä. Minusta on myös hienoa, että joka vuosi on vakiintuneille lajeille koulutusta ja uusien lajien esittelyitä.

Toimintaa voisi parantaa yksinkertaistamalla asioita, joskus tuntuu siltä, että arkitoiminta on monimutkaista.

7) Kenet haastat seuraavaksi esittelyyn?                                                                              

Seuraavaksi haastan esittelyihin Päivi Ervastin ja Marru Parviaisen.

 

Käyttökoirat mukana Siisti Rovaniemi -kampanjassa

Rovaniemeläiset koirakerhot; Rovaniemen käyttökoirat, Lapin ajokoirayhdistys, Lapin Nuuskut, Lapin Spanielikerho ja Lapin Mäyräkoirakerho liittyivät Siisti Rovaniemi – kampanjaan. Pohjois-Lapin koirakerho Ivalosta on myös mukana toiminnassa omalla alueellaan.

Siisti Rovaniemi – kampanjassa mukana olevat kerhot jakavat koirankakkapusseja jäsenilleen harjoituksissa sekä kokeissa ja kisoissa tapahtumaan osallistuville. Toiminnan mahdollistavat sponsoreina Biobag Finland Oy ja koirankakkapussit.fi.

Kampanjaan liittymisellä koirakerhot haluavat tuoda esille, että koiraharrastajatkin välittävät ympäristön siisteydestä, kun koirien jätökset kerätään pois kulkuväyliltä ja pihoilta. Kakkapussi sisältöineen on maatuva ja sen voi kompostoida halutessaan. Biohajoavien pussien tärkkelyksen tuotanto ei ole pois ruoan- tai rehuntuotannosta.

Kampanjassa mukana olevat kerhot haastavat siistin ympäristön edistämiseksi ja keräystavan juurruttamiseksi muita Lapin Kennelpiirin koirakerhoja järjestämään vastaavaa toimintaa. Haastamme myös Ounasrinteen asukasyhdistyksen herättämään henkiin taannoisen Kerää roska päivässä – kampanjan.

Lisätietoja:

Sanna Alaruikka, Pidä Lappi Siistinä ry, järjestökoordinaattori, 044 7689 145, sanna.alaruikka@pidalappisiistina.fi.

Aila Kauppila, Napapiirin Residuum Oy, tiedottaja, 0207 120 238, aila.kauppila@residuum.fi

Sannamari Pehkonen, ympäristötarkastaja, Rovaniemen kaupunki,                                            016 322 8433, sannamari.pehkonen@rovaniemi.fi

Rovaniemen käyttökoirat, Hanna-Leena Pasanen, puheenjohtaja, 044 2828268, pj.rkkry@gmail.com

Jens Mahlberg, 0400 444 168, jens@econsept.com (koirankakkapussit.fi)

Biobag Finland Oy, Jouni Riutta, 040 578 0478, jouni@biobagworld.com

Pidä Lappi Siistinä ry on vuonna 1987 perustettu ympäristöjärjestö, jonka toiminnan tarkoituksena on säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustoiminnalla, koulutuksella, jätehuollon kehittämisellä, erilaisilla ympäristöprojekteilla ja talkootyöllä. http://pidalappisiistina.fi/

Napapiirin Residuum Oy on jätehuollon ammattilainen, joka palvelee Rovaniemen, Pellon ja Ranuan alueen asukkaita. Vastaamme omistajakuntiemme alueella kotitalouksien hyötyjätehuollon ja vaarallisten jätteiden jätehuollon järjestämisestä, hyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden loppusijoittamisesta sekä jäteneuvonnasta ja tiedottamisesta. Vastaanottopalvelumme ovat myös alueen yritysten käytettävissä. http://residuum.fi/

Rovaniemen kaupungin ympäristövalvonta järjestää kaupungille kuuluvat ympäristönsuojelu-, rakennusvalvonta- ja terveydensuojeluviranomaisen sekä eläinlääkärien ja asuntotoimen palvelut. Ympäristö- valvonnan viranomaistehtävät on määritelty kaupunginvaltuuston hyväksymässä johtosäännössä.www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Ymparisto-ja-luonto