Tästä on hyvä jatkaa, näyttelymatkaa!

6.4.2015 

Helmikuun 4. päivänä starttasi ensimmäinen ohjaamani näyttelyryhmä RKK:n treenihallilla. Ryhmään valitsin kuusi koirakkoa talkoopisteiden perusteella. Koirat olivat eri kokoisia ja eri ikäisiä. Ennakkotietojen perusteella tiesin, että heillä on paljon opittavaa ja sulatettavaa näiden kahdeksan harjoituskerran aikana.

Koirakoiden tulessa halliin mieleni valtasi monenlaiset ajatukset. Ensimmäiseksi olin suunnattoman iloinen ihmisten positiivisesta asenteesta ja halusta oppia. Ihania persoonallisuuksia löytyi jokaisesta koirakosta, kun pääsin katsomaan hieman syvemmälle. Toiseksi huomasin, kuinka iso oppimatka heillä oli kuljettavana.

Ensimmäisinä kertoina keskityimme ympyröihin ja seisottamiseen. Kurssilaiset yllättyivät siitä, kuinka paljon pieniä yksityiskohtia ja huomioon otettavia asioita pelkästään ympyrällä juoksemisessa tai koiran seisottamisessa on. Kun nämä kaikki pienet yksityiskohdat on kohdallaan, näyttää koiran esittäminen eleettömältä ja tyylikkäältä.

Kurssin aikana selätimme monia ongelmia, ratkoimme handlerin jännitystiloja ja muutimme kaikkien mielikuvia näyttelyitä kohtaan. Toisaalta hieman vakamielisemmäksi, mutta toisaalta lisäsimme handlereiden itseluottamusta ja omaa asennetta koiran esittämiseen. Mottoni on, hyvällä asenteella pääse pitkälle.

Jutta ja Welsh Corgi Pöysti 

juttaKurssin ilopillerit oli Jutta ja Pöysti. Todella hurmaava Welsh Corgin pentu. Tämä pentu oli kuin hiomaton timantti. Iloinen, peloton ja omisti juuri sen näyttelykoiralle tarvittavan tähtipölyn silmissä. Täysin sydäntä sulattava koira.

Pöysti oppi hienosti ottamaan kontaktia tuomariin edestakaisissa liikkeissä. Edestakaisin liikkeissä Pöysti lukitsee tuomarin ja ravaa loistavasti suoraan tuomaria kohti. Tämä tulee varmasti huomatuksi virallisissa näyttelyissä.

Jutan ja Pöystin esiintyminen kehittyi hienosti kerta toisensa jälkeen. Seisomiseen tuli malttia ja namin odottaminen kävi helpommaksi kerta toisensa jälkeen. Pöysti oli alusta asti todella loistava ympyrällä. Ympyrällä Pöysti lähti esittäämään luontaisesti itse itseään Jutan olessa kartturina Pöystin perässä. Lopuksi olikin ihana nähdä kuinka koirakko liiteli pitkin kehää.

’ Näyttelytreenit olivat viikkoni kohokohta, siellä sain paljon nameja ja kehuja sekä laatuaikaa emännän kanssa. Terveisin: Pöysti’

Heli ja Kääpiövillakoira Schumi 

schumi3Schumi on täydellinen esimerkki koirasta, johon omistaja on omistautunut täysin. Schumi on valkoinen pumpulipallo, joka on aina valkoinen! Tällainen näyttelyturkin ylläpito on kunnioitusta herättävää. Schumi on täydellinen mamman poika ja haluaisi juosta katsekontaktissa koko ympyrän tai tehdä pienet näytteet kenguruloikasta kesken kehän.

Aivan loistavat tulokset näkyivät kurssin viimeisissä leikkimielisissä kilpailuissa. Schumi esiintyi kuten villakoiran pitääkin, varastamalla koko shown. Heli ja Schumi saavuttivat tyyneyden, eleettömyyden ja itsevarman asenteen viimeisessä harjoituksessa – loistavaa.

Kiitos Saija mahtavasta näyttelyryhmästä!

Saimme todella kattavan paketin näyttelytoiminnasta. Tietoa tuli koiran rakenteesta, käyttäytymisestä, näyttelykäytänteistä ja monesta muusta. Oppia tuli handlerin vaatetuksesta lähtien. Mukava oli pohtia näyttelyitä myös tuomarin näkökannalta. Todella laaja oppimäärä! Kirjallinen materiaali on luettu jo koirankorville asti.

Koin itse valaistumisen omasta juoksemisesta. Nyt “ohjastan” koiraa kepein askelin ja hymy huulilla. Kirjaimellisesti! Tuleviin näyttelyihin voimme mennä itsevarmoina ja rinta rottingilla.

Voin sydämellisesti suositella näyttelyistä kiinnostuneille koirakoille Saijan näyttelykurssia!

Heli Räikkönen ja kääpiövillakoira Schumi (Lumikristallin Cuulas Cimallus)’

Emilia ja Stabyhoud Tomu 

TomuTämä ulkoisesti hieman vaatimaton ja hiljainen pari osoittautui kurssin priimusoppilaaksi. Tomu ja Emilia tekivät pisimmän loikan kurssin aikana. Tomu oli lähinnä kiinnostunut nuuskimisesta ja kaikesta muusta, paitsi itsensä esittämisestä kurssin alussa.

Emilia ja Tomu näyttivät erittäin hyvää kehittymistä jo kurssin keskivaiheilla, sillä seisominen onnistui yhdellä käskyllä. Emilia opetti myös Tomun korjaamaan jalat tasan pelkällä käskyllä. Ympyrällä juostessa Tomu oppi katsomaan eteen päin ja esittämään itsensä iloisesti. Kurssin viimeisissä harjoituksissa nautin näkemästäni kehityksestä. Ihanan sympaattinen koirakko.

’Aivan huippu kurssi minun mielestä! Paljon sai hyviä vinkkejä ja oppi myös muiden koirakoiden suorituksista. Nyt voin rehellisesti sanoa että avasi silmät näyttelymaailmalle ihan erillailla mitä koskaan aikaisemmin. Olen käynyt eri vetäjien näyttelytreeneissä ja yhdellä kurssillakin aikaisemmin. Niissä sai sellaisen kuvan että koira vain asetellaan oikein seisomaan ja pakotetaan pysymään paikoillaan tuomarin käpälöidessä tai namitetaan niin paljon että kädet valuu kuolaa, ei toiminut vaan meillä. Nyt kun käytiin mätsäreissä, niin ensimmäisen kerran koin että luotan koiraan, enkä itse ahdistu tilanteessa kun tuomari tulee käpälöimään ja se toimi! Tomu ei väistänyt, istahti kylläkin, mutta sain sen sitten seisomaan ja pysymään paikoillaan paljon rennommin kuin ennen. Näyttelyitä pidän kivana harrastuksena ja haluan että kehässä ois koiralla ja itsellä mukavaa, en ole takapakkien jälkeen lannistunut vaikka on kyllä ollu mielessä parin eva:n jälkeen. Päätin jo silloin pentukehissä, että tätä en anna periksi, kyllä me tästä jotenkin tehdään mukavaa ja opitaan. Nyt on itsellä paljon varmempi olo, kiitos siitä! Toivottavasti vielä päästään sinun oppiin 🙂

Emilia

Johanna ja Suomenlapinkoira Ronja 

lapinkoiraJohanna ja Ronja tulivat kurssille hieman myöhässä työkiireiden ja sairastumisen vuoksi. Ronja oli erittäin hyvin koulutettu koira, jonka mielikuva näyttelykehästä oli tylsä. Tämä näkyi asenteen ja vireen puuttumisena Ronjan seisomisessa. Ronjan häntä roikkui alhaalla, kun se suomenlapinkoiralla tulisi olla selänpäällä. Tämä oli Johannan ja Ronjan ongelma selätettäväksi.

Hieman Johanna epäili sanojani ja ohjeitani, mutta päätti lähteä kokeilemaan. Niinpä lopulta Ronjan häntä nousi selänpäälle sekunniksi, kahdeksi ja kolmeksi. Huomattava muutos näkyi myös koiran ilmeessä, silmät säihkyivät ja koko koiran olemus muuttui iloisemmaksi. Johannan ja Ronjan häntäharjoitukset jatkuvat vielä, mutta erittäin hyvä muutos saavutettiin näinkin lyhyessä ajassa.

~ Minulla on ollut aina hauskaa näyttelyissä,  tämän kurssin jälkeen on koirallakin 🙂 ~ Saija osasi antaa neuvoja koiralähtöisesti ja kannusti kovasti läpi kurssin.

~ Kurssi antoi intoa ja itseluottamusta sekä koiralle että emännälle.- Johanna

Leena ja Saksanpaimenkoira Iisa 

iisaIisan saapuessa kurssille ajattelin, että huh huh!! Sainpas ison pähkinän purtavaksi. Iisa otti erittäin paljon häiriötä hallista ja muista koirista. Kontakti omaan handleriin tippui totaalisesti häiriöiden kasvaessa. Tästä lähdettiin pienin askelin opettelemaan ensin seisomista. Iisalle oli haasteellista olla paikallaan ja keskittyä.

Kurssin päätteeksi ilokseni Iisa oli oppinut seisomaan kauniisti ja juoksemaan ympyrällä, kun käytetään oikeata kaulainta. Iisa siedättyi myös häiriöihin. Isoimman askeleen otti kuitenkin Leena. Leenan usko Iisan kehittymiseen kasvoi ja asenne vaikeuksien voittamiseen on loistava. Tästä on Iisan ja Leenan hyvä jatkaa näyttelymatkaa.

Hei, 

Näyttelyryhmä oli meille tosi hyvä juttu. Iisa tajusi jo mistä on kyse. Ohjaus oli asiantuntevaa ja mikä parasta, olit ottanut selvää miten saksanpaimenkoiria esitetään. Palautteen anto asiallista ja rakentavaa. 

Positiivinen tsemppaus oli myös mukava lisä. Kotiläksyt myös kirjallisena osoitti sinun paneutumista asiaan. Kaikki koirat omanlaisiaan kuten ohjaajatkin. Oli myös mukava huomata, ettet arkaillut Iisan käsittelyssä. Monessa paikassa Iisaa pelätään, eikä uskalleta edes koskea. 

Mukava kurssi, paljon tuli edistymistä. Meidän pitää totutella toisten koirien läsnäoloon kovasti ja kontaktiin.  Mutta, hyvä ja asiantunteva kurssi. Suosittelen lämpimästi. Ja ylläpitokurssille tullaan! T: Leena ja Iisa

briardiTuija ja Briardi Gilda 

Briardi oli minulle täysin uusi rotu, jota en ollut ennen nähnytkään. Gilda on upea näky hienossa kultaisessa turkissa. Gilda on oikea neitien neiti, lievästi murkkuikäinen. Gilda haluaisi tehdä asiat oman päänsä mukaan. Gilda teki hienosti, kun hänelle sopi tai muuta mielenkiintoista ei ollut näköpiirissä. Gildan keskittyminen ja kontakti herpaantui totaalisesti, jos jotain mielenkiintoista tapahtui ympärillä. Ensimmäisellä harjoituskerralla Gilda ei suostunut menemään näyttelyhäkkiin, koska uusi ympäristö ja uudet treenikaverit olivat liian jännittäviä.

Tuija joutui todella tekemään töitä, että sai Gildan keskittymään seisomiseen. Pitkäjänteisellä harjoittelulla ja oikeanaikaisella palkkaamisella Gilda keskittyi välillä hyvin. Gildan ympyrällä juokseminen oli aluksi muutama askel ravia ja sen jälkeen pomppimista. Kurssin päätteeksi Gilda juoksi todella kauniisti ympyrällä, edestakaisin ja kolmion, kun häiriöt olivat vähäiset. Gildan keskittymistä, pitkäjänteisyyttä ja malttia pitää vielä malttaa harjoitella vähäisessä häiriössä. Gilda on voimakastahtoinen nuori narttu, jonka ongelmista osa häviää jo iän karttuessa. Gilda tarvitsee paljon rajoja. Gildalle vaikeinta on olla kiihtymättä rotujen yhteisympyrällä ja nämä harjoitukset jatkuvat vielä omatoimisesti näyttelytottumustreeneissä, jotta kontakti säilyisi näissä jännittävässäkin tilanteissa.

Hei! 

Itselläni oli hurjat odotukset kurssista, varsinkin ensimmäisen kurssitapaamisen jälkeen, jolloin analysoitiin ensiesittämistä ja annettin ensimmäiset yksilölliset ohjeet, videoitiin jne. Seuraavat harjoituskerrat etenivät omilla teemoillaan, tietenkin, niin kuin kurssit etenevät.

Valitettavasti me tipahdettiin kyydistä omine ongelminemme. 

Olen ollut monilla kursseilla (hiihto jne) joilla myös on videoitu alku- että lopputilanne.

Nämä videoinnit on porukalla katsottu ja analysoitu, joka minusta on ollut todella opettavaista. Oma suoritus on näyttänyt siltä mitä se on ja toisten suoritukset myös, mutta kaikkien suorituksista on oppinut. Uskon, että videointien yhteiskatselut antaisivat paljon enemmän. Se vaatii tietty paikan ja ajan erikseen.Nyt eteenpäin! Ohjeita on enemmän kuin reppuun mahtuu, kunhan vain muistaisi kaiken!

Jatkamme omatoimisesti ja odotamme innolla kuukausi tapaamisia!

Terkuin Tuija ja Gilda

 

Teksti: Saija Aksovaara

Advertisements

Kuulumisia RKK:n Match Showsta 28.3.2015

KUULUMISIA RKK:N MATCH SHOWSTA 28.3.2015

Leikkimielinen epävirallinen koiranäyttely eli mätsäri keräsi 71 koirakkoa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna PahIMG_2530tajan treenihallille kisailemaan. Mätsärissä kisailtiin mukavassa ja rennossa ilmapiirissä. Osallistujien silmissä pilkehti kuitenkin pienenpieni toivon häivähdys, olisiko tänään meidän vuoro voittaa!

IMG_2523Olimme saaneet mätsärillemme sponsorin. Lemmikinvalinta oli lahjoittanut erittäin hyvät palkinnot tähän mätsäriin. Suurkiistos Lemmikinvalinnalle tästä lahjoituksesta.

Kilpailu ei ole mätsäreiden tavoite vaan rento harjoittelutilaisuus oikeita näytteilyitä varten, pennun sosiaalistamiseksi kuin esiintymisvarmuuden lisäämiseksi. Mätsärissä myös ei niin rodunomaisellakin yksilöllä on mahdollisuus pärjätä, sillä pääpaino arvosteluissa on siinä, kuinka koira liikkuu ja esiintyy. Lisäksi luonne ja yhteistyö esittäjän kanssa ovat oleellisia tekijöitä arvostelussa. Harrastuksena mätsärit ovat mukavaa virikettä sekä koiralle, että omistajalle. Mätsäreissä yhteistyö kehittyy ja molemmat saavat aina lisää harjoitusta sekä mukavan tapahtumarikkaan päivän yhdessä.

Lelukoira

PÄÄSIÄISNOIDAT

Pääsiäisnoita + koira kilpailussa oli kaksi osallistujaa. Olisimme toivoneet noita hauskoja noitia enemmän keskuuteemme, mutta kaksi paikalla ollutta olivat aivan loistavia esimerkkejä upeista pääsiäisnoidista. Luokan voiton vei Inka Padatsu ja Mittelspitz Niki. Lapsi ja lelukoira kilpailuun ei saapunut tällä kertaa kuin yksi lapsi. Joten heillä oli koko estraadi käytössä ja voitto oli suora jackpot Inkalle ja lelukoira Killerille.

IMG_2604

JUNIOR HANDLER

Junior handler kilpailu käytiin kahdessä ikäluokassa, alle 13-vuotiaat ja yli 13-vuotiaat. Junior handler kilpailussa oli 7 osallistujaa. Osalla heistä oli kilpailulle ominaisesti lainakoira ja osalla oli oma koira esitettävänä. Kilpailussa tuomari päätti haastaa kilpailijat ja vaihtoi koirat handlereiden kesken. Osalle kilpailijoista tämä tuli pienenä yllätyksenä, mutta kaikki selviytyivät haasteesta hienosti. Oli ilo nähdä näinkin monta junior handleria kilpailemessa tämän mätsärin junior handler voitosta. Voiton vei loppukilpailussa alle 13-vuotias Henrika Korko ja suomenlapinkoira Iitu.

KEHÄSSÄ 3.

Isoja aikuisia oli 12 koirakkoa. Hitusen vähemmän kuin viime mätsärissä, mutta ihania koiria kaikki. Isot aikuiset ja x-rotu arvosteltiin tokohallissa. X-rotuisissa oli 2 koiraa enemmän kuin viime kerralla, hienoa. Mätsärit ovat mukava harrastusmuoto myös x-rotuisille, joilla ei ole pääsyä virallisiin koiranäyttelyihin. Isojen aikuisten kaksi koiraa sijoittuivat hienosti myös BIS kehässä.

 

IMG_2853BIS 1. Kultainen noutaja Niilo om. Susanna Kujasalo voittivat isojen aikuisten luokan sekä sijoittuvat hienosti BIS 1:seksi. Niilo esiintyi tyynesti, tyylikkäästi ja maskuliinisesti itsensä kantaen.

IMG_2849BIS 2.

Isojen aikuisten sinisten ensimmäinen Rodesiankoira Rudo om. Emilia Pekkala on hieno ja kunnioitusta herättävä ilmestys. Rudo sijoittui hienosti BIS 2. Rudo liikkuu hyvin, vaikkakin pieni kehä tuottaa koiralle vähän haasteita saada liike oikeaan vauhtiin pienellä matkalla. Tämä haasteellisuus ei näkynyt koirakon työskentelyssä. Omistajasta huokui oikeanlainen ylpeä ja iloinen asenne omasta koirasta. Rudo on hänelle se ’maailman paras koira’ niin kuin kuuluukin olla. Koirakon yhteistyö oli kaunista katseltavaa.

IMG_2699IHANA LUONNE

Pieniä aikuisia oli jälleen ilahduttavasti mukavasti yli parikymmentä koiraa. Osa pienistä   aikuisista on vanhoja kehäkonkareita ja osa näyttelyuraa aloittavia nuoria koiria. Mukana oli myös koirakoita, jotka harrastavat vain mätsäreitä, koiran ollessa ei niin rotutyypillinen. Mieleeni jäi yksi upea shetlanninlammaskoira Aaron om. Susanna Luoma, jonka luonne oli sielua hivelevän tasapainoinen. Koira liikkui loistavan tasapainoisesti. Koirakon yhteistyö oli miellyttävää ja harmoonista katsottavaa.

Schumi

UPEA TRIMMI

Oli ilo nähdä upeassa trimmissä oleva koira mätsärikehässä. Trimmaus vaatii paljon vaivannäköä, opettelua ja paneutumista. Hyvin trimmattu koira kertoo omistajan rakkaudesta koiran turkinhoitoa kohtaan. Tästä ihanana esimerkkinä kääpiövillakoira Schumi om. Heli Räikkönen. Schumi oli selvästi saanut täyden shampoopesun edellisenä iltana.

 

IMG_2812BIS 4.

Pienten aikuisten punaisten voittaja oli kääpiönautseri Tenho om. Nathalie Karakko. Tenho sijoittui myös loppukilpailussa BIS 4:seksi. Varmalla ja tasapainoisella yhteistyöllä. Erityisesti ilahdutti koiran suorat linjat edestakaisin liiikkeissä. Koira oli selvästikin paljon näyttelyitä kokenut. Pöytäkäyttäytyminen oli myöskin erittäin itsevarmaa ja luottavaista.

VEIKEÄ PERSOONAIMG_2795

Pienten aikuisten sinisten voittajaksi kipitti pienillä jaloilla upean persoonallisen katseen omaava karkeakarvainen mäyräkoita Iita om. Hannele Lanko. Iita oli tasapainoinen maanpinnassa kiitävä koira, joka oikeasti rakasti omaa emäntäänsä. Hienosti katseellaan kysyin liikkeen loputtua, olinko hyvä? Mielestäni loistava persoonallisuus, joka sai näkyä myös kehässä.

ILOPILLERI

Pienissä aikuisissa sinisten kolmanneksi sijoittunut Kerrynterrieri Penni oli niin täynnä IMG_2797energiaa, että sai katsojan iloiseksi. Koirasta tulee hieno showman kun saa hieman lisää kehäkokemusta menettämättä upeaa tempperamenttia, joka koiralla on. Mukavaa ja hymyilyttävää katseltavaa. Pennin omistaja Varpu Lepikkö oli myös erittäin valovoimainen aivan kuin koiran iloinen olemus. Ehdottomasti mätsärin iloisin koirakko.

SÖPÖNASSUT

Voi näitä söpöjä pentuja. Heidän saapuessaan ei kukaan paikalla olija jäänyt kylmäksi. Pentukuume hiipii hitaasti pitkin selkää katsojan sydämeen. Pentuja saapui mätsäriin 18.IMG_2851

Erirotuisia ja ikäsiä, mutta kaikki heistä olivat alle vuoden ikäisiä saadakseen osallistua pentuluokkaan. Pennut olivat yleisesti katsottuna hyvin käyttäytyviä ja tasapainoisia koiria. Osa heistä tarvitsee vielä harjoitusta, rutiineja ja sosiaalistamista saavuttaakseen itsevarman esiitymisen kehässä. Mätsäri on oiva paikka tämän harjoitteluun.

BIS 3.

Pennuista sinisen nauhan saanut kultainennoutaja Alisa (vain 19 vkoa) om. Johanna Keränen sijoittui hienosti BIS 3. Loppusuoralla alkoi vähän väsy jo painaa, mutta pentu jaksoi hienosti esiintyä rohkaisevalla ja hyvällä yhteistyöllä omistajansa kanssa. Iloinen koirakko josta tullaan kuulemaan vielä tulevaisuudessa. Ihastuttava kokonaisuus.

 

Pennut punaiset voittaja

HIENO SAKSANSEISOJA PENTU

Punaisten pentujen voittaja karkeakarvainen saksanseisoja Hertta om. Johanna Keränen oli erittäin hyvin kehittynyt upeasti liikkuva koira. Hertan ja omistajan yhteistyö oli tyylikästä ja hallittua. Hertalla oli upea itseluottamus.

 

 

VETERAANIT

Veteraaneja, noita viisaita ja vanhoja oli paikalla kolme. Hyvässä kunnossa olevia veteraaneja, jotka virittelivät vanhoja näyttelymuistoja. Näitä vanhoja näyttelykonkareita toivoisimme näkevämme enemmän. Tiedämme, että teitä asuu paljon täällä pohjoisessa.

KIITOS JA KUMARRUS

Näyttelyjaosto kiittää kaikkia osallistuneita koirakoita. Onnittelemme kaikkia, jotka saivat mätsäristä sitä kokemusta, yhteistä tekemistä ja virikkeellisen lauantaipäivän itselle ja koiralle. Mätsärissä ei ole tärkeintä voittaminen, vaan osallistuminen leikkimielisesti yhdessä johonkin mukavaan. Tavata saman henkisiä ihmisiä sekä nähdä erilaisia koiria.

Kiitos ihanille ja ahkerille RKK:n jäsenille, jotka jaksavat aina talkoilla yhtä iloisesti ja tehokkaasti. Tällä kerralla talkoolaisia oli tapahtumassa 15. Ilman talkoohenkeä tätä kuolevaa tapaa toimia yhdessä tämäkään koiratapahtuma ei olisi ollut mahdollinen. Kiitos!

Haluamme kiittää tuomareita heidän panoksestaan. Ilman tuomareita ei leikkimielisiäkään kilpailuja voi järjestää. Suurkiitos siis Riitta Lehmuspellolle, Outi Kokkoselle ja itse allekirjoittaneelle.

RKK:n näyttelyjaosto järjestää TERRAN kanssa yhteistyössä match shown noin kuukauden kuluttua 25.4 Terran parkkialueella. Tervetuloa viettämään yhteistä virikkeellistä päivää meidän kanssamme.

Pennut punaisetpunaiset pennut  1.Karkeakarvainen saksanseisoja Hertta 2. Whippet Hippu

3. Saksanpaimenkoira Reksi 4.Lagotto Romangolo Tuure

Iloisia tähtihetkiä toivoen.

-S-

Teksti: Saija Aksovaara

Valokuvat: Petrus Väänänen, Vanessa Mäkiharju