Toko-viikonloppu 5.-6.9.2015

Rovaniemen käyttökoirien toko-viikonloppua vietettiin 5.-6.9.2015 Rommelin kentällä. Tuomarina viikonlopun ajan oli Harri Laisi ja liikkeenohjaajana Marketta Salo.

Tokoon on tullut 1.8.2015 mittava sääntöuudistus, jossa jokaisen luokan säännöt ovat mullistuneet suhteellisen täydellisesti. Lajia harrastamattomille tiedoksi, että tokossa kisaillaan neljässä luokassa: alokas-, avoimessa, voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa. Toisaalta alempiin luokkiin on tullut mielenkiintoisia lisäyksiä, jotka johdattavat helpommin treenaamaan ylemmän luokan liikkeitä. Esimerkiksi alaokasluokassa harjoitellaan jo noutoa ja kauko-ohjausta ja avoimessa luokassa jo merkin kiertoa ja ruutua. Joitakin helpotuksia on myös tullut alempiin luokkiin: avoimen luokan luoksetulossa ei ole enää seisomaan pysäyttämistä. Voittajaluokan luoksetulossa on seisomaan pysäytys, mutta ei enää maahanmenoa, joka siihen ennen kuului. Voittajaluokkaan tuli uutena asiana myös ohjatun noudon alkeet.

IMG_1083

Lyhytkarvainen collie Uni ja Anniina ALOkas luokka, noutokapulan pito

Tokon kuninkuusluokkaan erikoisvoittajaluokkaan sen sijaan ei juuri helpotuksia tullut. Paikallaoloista tuli monimutkaisempia, kun niihin yhdistetään sekä kauko-ohjausta, että luoksetuloa. Uutena asiana on myös liike, jota voisi kutsua vaikka ”sirkustempuksi”. Siinä koira juoksee kahden esteen välistä 20 metrin päähän kiertämään törpön, pysähtyy kierron jälkeen tuomarin määräämään asentoon, jonka jälkeen noutaa joko oikean tai vasemman kapulan (arvotaan) ja paluumatkalla hyppää vielä esteen yli. Ei välttämättä kuulosta kovin ylitsepääsemättömältä, mutta eräänkin treenitunnin saa viettää, ennen kuin tuo liike sujuu kuin vettä vain. Erikoisluokan ehkä kummallisin uudistus on se, että kun ruutuunlähetyksessä koiran piti ennen juosta 10 metrin päässä olevalle törpölle, sääntöuudistuksen jälkeen koiran pitää osata juosta samaan paikkaan, mutta ilman törppöä. Koira siis lähetetään ”tyhjään”, ja kuitenkin koiran on osuttava maahan piirrettyyn ympyrään, jonka säde on kaksi metriä. Koiran ei kestä kovin vinoon eteenpäin lähteä, että osuu kymmenen metrin päähän tuon kokoiseen ympyrään.

IMG_1116

Suvi Ratavaara ja bordercollie Nemo

Sääntöuudistuksen jälkeen on ollut havaittavissa jonkinasteista koirakatoa kisoissa (koirakot vielä treenaavat uusia liikkeitä), eivätkä Rovaniemen kisapäivätkään täynnä olleet. Tosin erittäin mukava yllätys oli, että alokasluokassa oli runsas osanotto! Hyvä Rovaniemi! 25 koiraa mahtuu kisailemaan per päivä. Lauantain piirinmestaruuskokeessa oli mukana 13 koiraa ja sunnuntain kerhonmestaruuskokeessa 15 koiraa.

Kaikki sääennustukset lupasivat viikonlopuksi hurjia sateita, joten siihen nähden kisat kuitenkin vedettiin läpi ihan inhimillisessä säässä. Lauantain alokasluokassa vettä tuli kaatamalla, mutta muuten selvittiin tasaisessa tihkusateessa, ja välillä jopa pienissä auringonpilkahduksissa, viikonlopun läpi. Koe oli ensimmäinen uusien sääntöjen mukainen myös tuomarille ja liikkeenohjaajalle, joten pienen (tai vähän suuremmankin) jännityksen kourissa kisa pyörähti käyntiin. Kunnialla kuitenkin vedettiin viikonloppu läpi niin tuomarin, liikkurin kuin järjestäjienkin osalta. Säälle kukaan ei voi mitään ja lopun korjaa positiivinen asenne!

IMG_1136

PM1 joukkue: Suvi ja Nemo, Kirsi ja Rauha, Saara ja Vilppi, Reetta ja Puustinen Kuva, Kirsi Päykkönen

Kiitos kaikille mukana olleille! Onnittelut tuloksia saavuttaneille, tuloksiinsa tyytyväisille sekä erikseen vielä piirinmestareille ja kerhonmestareille. Joukkuepiirinmestaruudenkin nappasi Rovaniemen käyttökoirat (tosin joukkueita oli vain RKK1 ja RKK2 😉 ) Koeviikonlopun tulokset alla.

Suvi Ratavaara Vastaava koetoimitsija

 

La 5.9.2015 Lapin kennelpiirin piirinmestaruuskoe

EVL

1. Bordercollie n Tronic Pacifica & Kirsi Päykkönen EVL1 258 p. PM1

Bordercollie u Look Like Blazing Beast & Saara Kangasniemi 190 p.

VOI

Englanninspringerspanieli u Grouseseeker’s Autumn Magic & Reetta Mantovaara 190 p.

ALO

1. Sk collie n Dane Amor Symphony of Love & Anniina Oksanen ALO1 165 p.

2. Labradorinnoutaja n Arwolan Malfiina & Maria Kunelius ALO2 157,5 p.

3. Suomenlapinkoira n Cantavia Keijunkello & Johanna Hannuniemi ALO2 149,5 p.

3. Lk saksanseisoja u Bergjordet’s Hja Camo & Niina Konttaniemi ALO2 149,5 p.

5. Bordercollie u Kuunvarjon Varjosielu & Virpi Säkkinen ALO2 141 p.

6. Puli n Huopatassun Bikoro & Katja Blomberg ALO3 129 p.

7. Sileäkarvainennoutaja u Flatham’s Finn Hääjm & Maiju Häkkilä ALO3 117,5 p.

8. Australianpaimenkoira u Dancing Skies Johnny Ringo & Marru Parviainen ALO3 112 p.

Espanjanvesikoira u Beso Bocan Dictadorzuelo & Päivi Ahola 87 p.

AVO

1. Bordercollie u Böstabyn’s Nemoh & Suvi Ratavaara AVO1 296 p. KP

2. Sk collie n Honey Melon Eirene & Kirsi Pitkänen AVO2 255 p.

Joukkuepiirinmestaruus

1. Rovaniemen Käyttökoirat 1-joukkue: Saara Kangasniemi & bordercollie Look Like Blazing Beast, Reetta Mantovaara & englanninspringerspanieli Grouseseeker’s Autumn Magic, Suvi Ratavaara & bordercollie Böstabyn’s Nemoh, Kirsi Pitkänen & sk collie Honey Melon Eirene, Virpi Säkkinen & bordercollie Kuunvarjon Varjosielu

2. Rovaniemen Käyttökoirat 2-joukkue: Kirsi Päykkönen & bordercollie Tronic Pacifica, Anniina Oksanen & sk collie Dane Amor Symphony of Love, Marru Parviainen & australianpaimenkoira Dancing Skies Johnny Ringo, Katja Blomberg & puli Huopatassun Bikoro

Su 6.9.2015 RKK:n kerhonmestaruuskisa

AVO

1. Bordercollie u Böstabyn’s Nemoh & Suvi Ratavaara AVO1 284 p. KP KM-1

2. Sk collie n Honey Melon Eirene & Kirsi Pitkänen AVO1 272 p. KM-2

Shetlanninlammaskoira n Funnytail Last But Not Least & Ulla Niskala 183,5 p.

ALO

1. Labradorinnoutaja n Arwolan Malfiina & Maria Kunelius ALO1 177 p.

2. Sk collie n Dane Amor Symphony of Love & Anniina Oksanen ALO1 175,5 p. KM-1

3. Bordercollie u Kuunvarjon Varjosielu & Virpi Säkkinen ALO1 167 p. KM-2

4. Schapendoes n High Volts Jippi Jippi Yeah & Riikka Koistinen ALO1 166 p. KM-3

4. Bordercollie u Muttaburra Sunrise Avenue & Paula Hallahuhta ALO1 166 p.

6. Australiankelpie u Nallikallion Riehakas Rin Tim Tim & Jaana Riskilä ALO2 156 p.

7. Cockerspanieli n Miklaus Macadamia & Vanessa Mäkiharju ALO2 150,5 p.

8. Suomenlapinkoira n Cantavia Keijunkello & Johanna Hannuniemi ALO2 143 p.

9. Novascotiannoutaja u Mäkiharjun Can U Imagine This & Tiina Pöllänen ALO3 110 p.

10. Puli u Huopatassun Bilbor & Hanna Janger 109,5 p. ALO3

VOI

Englanninspringerspanieli u Grouseseeker’s Autumn Magic & Reetta Mantovaara 125 p.

EVL

1. Bordercollie n Tronic Pacifica & Kirsi Päykkönen EVL1 269,5 p. KM-1

Advertisements

Agilityssä juhlittiin uusia kerhonmestareita 29.8.2015!

Yksi alkavan syksyn varmoista merkeistä on ulkokauden päätöskilpailut sekä kerhonmestaruuksien ratkominen agilitykentillä. Tällä kertaa kilpailut käytiin Rommelin kentällä elokuun viimeisenä viikonloppuna kaksipäiväisten kilpailujen yhteydessä. Tuomarina meillä toimi Elina Hannikainen Lappeenrannasta. Kerhonmestaruudet ratkottiin lauantaina agility- ja hyppyradan yhteistuloksilla, joten jos palkinnoille mieli niin vähintään tulos oli molemmilla radoilla tehtävä. Ykkösluokan kilpailuissa ei ollut epäilystäkään voittajista. Meidän upeat tulevaisuuden toivot tekivät hienoa ja tasaisen vakuuttavaa työtä! Maxi1 kilpailussa jännitystä lopputuloksesta lisäsi se, että lyhcol Rauha ja kartturinsa Kirsi Pitkänen siirtyivät ensimmäisen suorituksensa, hienon nollatuloksen siivittäminä maxi2 luokkaan, jonka myötä heidän kerhonmestaruusluokkansa oli kakkosissa. Muitakin luokkanousuja päivän aikana nähtiin, kun medi1 kerhonmestarit Vanessa ja cocspa Tattis nousivat lauantain hyppyradan nollalla kakkosiin, ja sunnuntaina nousunollansa nappasivat maxi1 kerhonmestarit Marko ja borcol Camo. Hienoa työtä ja jatkakaahan samaan malliin uudessa luokassanne!

Länderi

Kerhonmestaruudet mini-medi-maxi1

Mini1

1. Nano & Saila Lampela

2. Sylvi & Heli Arstio

Medi1

1. Tattis & Vanessa Mäkiharju

2. Saimi & Päivi Naasko

Maxi1

1. Camo & Marko Liikanen

2. Stara & Jonna Turpeenniemi

Kakkosluokkien kerhonmestaruuksista käytiin niin ikään kovaa taistoa, tosin mini2 luokassa ei ollut yhtään RAGIT:in edustajaa ja näin ollen kerhonmestaruus jäi tällä kertaa jakamatta. Medi2 kilpailussa tasaisinta työtä tekivät Outi ja shelam Mette, joilla on loppukesän aikana näyttänyt löytyvän aivan uusi vaihde ja vauhtia tuplasti lisää. Viikonloppuna tämä palkittiin kerhonmestaruuden lisäksi kolmannen LUVA:n myötä siirrolla medi3 luokkaan! Maksi2 mestaruuksissa kilpailu vain kiristyi, osallistujamäärät kasvoivat. Voiton vei lopulta Kim Berglund ja borcol Ránes hurjan nopealla vitosella sekä voittonollalla, joka tiesi myös tämän parivaljakon siirtymistä kolmosluokkaan!

Medi2

1. Mette & Outi Martikainen

2. Masa & Saija Aksovaara

Maxi2

1. Ránes & Kim Berglund

2. Haamu & Arto Tuisku

Border Niki

Borderterrieri Niki

Lauantain kilpailut sekä kerhonmestaruusmittelöt huipentuivat kolmosten kisoihin. Osallistujamäärien ja radan haastavuuden kasvaessa nousi myös jännitys niin kilpailijoiden kuin yleisönkin keskuudessa. Maksi3 kisaajia meillä oli edelleen vähiten, ja myöskin tuloksia tuli vain yksi, eli onnea Johanna Anttila ja auskel Oho! Johanna ja Oho tehtailivat agilityradalla voittonollankin, mutta heidän sertitilinsä ei sallinut sertin vastaanottamista – he ovat siis tehneet upeaa työtä ensimmäisenä vuonnaan kolmosissa kilpaillessaan! Niin mineissä kuin medeissäkin oli useampi ehdokas ykköspaikoille, ja kärkisijoilla nähtiin kokeneita konkareita. Ulla Niskala ja shelam Pusu tykittelivät upeiden suoritusten myötä minien voittoon, ja medeissä Seija Matero ja schape Unna jatkoivat hienoa kauttaan varmoin ottein ja kiilasivat Kimin koirakolmikon edelle korkeimmalle palkintokorokkeelle.

Ulla Niskala ja shelam Pusu

Ulla Niskala ja shelam Pusu

Mini3

1. Pusu & Ulla Niskala

2. Niki & Matti Kivelä

3. Rico & Sanna Kenttälä

4. Aunus & Heli Arstio

5. Nelli & Jaana Käkelä

Medi3

1. Unna & Seija Matero

2. Peski & Kim Berglund

3. Zäkä & Kim Berglund

4. Spike & Kim Berglund

Maxi3

1. Oho & Johanna Anttila

Onnittelut kaikille kerhonmestaruuksissa palkituille sekä suorituksiinsa muutenkin tyytyväisille koirakoille! Iso kiitos myös kaikille kilpailuissa mukana talkoilleille, teidän työpanoksenne on täysin korvaamaton kerhomme monipuolisen tapahtumatarjonnan kannalta. Seuraavat agilitykilpailumme järjestetään jälleen yhteistyössä LRKK:n kanssa Pellon hallissa lokakuussa. Tervetuloa mukaan ja toivottavasti näemme taas muutamia uusiakin osallistujia aloittamassa kisauraansa! Tuomarina tuolloin toimii Michael Flanagan Ruotsista.

 

Kuvat ja teksti, Anniina Oksanen