Tempputokoilemallakin oppii – ilman sääntöjä

Rovaniemen Käyttökoirat on järjestänyt vuonna 2016 kaksi temppuilukurssia: kesäkaudella (touko-elokuu) Laura Hannin vetämänä ja talvikaudella (syys-joulukuu) Laura Hannin ja Anu Postin vetämänä. Osallistujia on ollut ihan yhtä monta kuin millä tahansa viikoittain harjoittelevalla ryhmällä, 3-7 koirakkoa per kerta. Erona useimpiin muihin lajeihin ja harjoitteluryhmiin on se, että tempputokoa treenataan ihan kunkin koirakon omaan tyyliin, omien mieltymysten mukaan varioiden.
fokus

Focus ja käsikosketus

jadi

Jadi ottaa ryömimistehtävän tunteella

Syksyn tempputokoryhmässä on ehditty käymään läpi jo ainakin parikymmentä uutta temppua. Joidenkin temppujen kehittelyä on jatkettu eteenpäin parillakin harjoituskerralla. Välillä on tehty temppuratoja, joilloin yhdellä treenikerralla on kerrattu aiemmin harjoiteltuja temppuja. Ajatuksena treeneissä on ollut se, että kukin koirakko saa valita mitä tekee ja mihin haluaa painottaa kullakin kerralla. Ryhmän vetäjien tähtävänä on ollut antaa temppuideat ja käydä opastamassa temppuilijat alkuun tai eteenpäin, sekä antaa palautetta edistymisestä, jota väistämättä on kaikilla treenaajilla tapahtunut.
visa

Visa pitelee kurkun palaa kuononsa päällä

Tempputokoilu on ollut hyvää vastapainoa lajiharjoittelulle, jossa koirakon täytyy tehdä kaikki laadittujen sääntöjen mukaisesti, tai ollut hyvää aktivointia koirakolle arkitouhujen lomassa. Tempputokoilu on joka tapauksessa yhdessä tekemistä, joka kehittää sekä ohjaajan koulutustekniikkaa ja havinnointikykyä että koiran oppimiskykyä ja motivaatioa työskennellä oman ohjaajansa kanssa. Kunhan muistaa tauottaa tekemistään ja säilyttää pienen hymyn huulillaan. Vaikka tempputokoiluun osallistujat ovat taustaltaan kokeneista aloittelijoihin ja usean lajin valioista seurakoiriin, kaikille on kuitenkin saatu muokattua sopivia temppuja. Ja kenenkään ei ole edes tarkoitus verrata suorituksia keskenään, ainoastaan oman koiran kanssa edistyminen on tärkeää. Toisten suorituksia katsomalla saa kuitenkin kerättyä ideoita uusista tempuista tai temppujen toteutustavoista, joten ryhmässä temppuilusta on siinä mielessä lisähyötyä. Tempputokotreeneissä on aina keskittynyt tunnelma, kun koirakot tekevät kukin omia juttujaan. Paljon on sovellettu välineiden ja toteutustapojen kanssa, jotta kaikki saavat mielekästä tekemistä treenien ajaksi. Kaikki tarvikkeet on kuitenkin ollut askarreltavissa tai ideoitavissa ihan arkitavaroista, joten mitään hankintoja ei ole ollut pakko tehdä voidakseen temppuilla muiden mukana. Lisäksi toisille koirille on luontevampia ja helpompia toiset temput ja toisille koirille tai ohjaajille toiset, niin jokainen koirakko on saanut myös itse valita, mihin temppuihin haluaa ehkä enemmän keskittyä. Myös temppuradoilla on ollut variointimahdollisuuksia koirakkokohtaisesti. Ainoa tavoite tempputokoilussa on se, että kaikilla on mukavaa. Siinä sivussa tapahtuu paljon oppimista. Sopivankokoisten haasteiden voittaminen yhdessä lisää motivaatiota jatkaa, vaikkapa kilpailulajienkin parissa, uudella innolla.

vippi

Vippi ja kahdella jalalla kävely

lyyti

Lyyti esittelee pesuvatitemppuja

Tempputokoa voi ihan hyvillä mielin kuvailla tavoitteettomaksi hömppäkurssiksi. Eihän meillä ole edes kotiläksyjentekopakkoa. Ainoana tavoitteena on, että treeneistä poistuu iloisia ihmisiä ja tyytyväisiä koiria. Ehkä kuvista näkee parhaiten, mitä treeneissä tapahtuu ja miten vakavamielistä siellä on 🙂

Teksti: Anu Posti, Kuvat: Laura Hanni

Advertisements

Käyttökoiralaiset tutuksi VII

saija

1.Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Saija Aksovaara. Olen syntynyt Oulussa ja muuttanut Rovaniemelle 10-vuotiaana perheeni kanssa ja täällä ollaan vieläkin. Liekö syynä Lapin hulluus vai mikä, mutta pois lähteminen ei ole tuntunut koskaan oikealta ratkaisulta. 21-vuotta sitten perustin ensimmäisen oman yrityksen ja työskentelen edelleen yrittäjänä, joten arjesta ei haasteita ja vauhtia liiemmin puutu.

2. Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Omistan kolme englanninkääpiöterrieriä eli enkkua. Ensimmäinen enkku ’Ailo’ tuli taloon noin 7 vuotta sitten. Halusin pienen oppivaisen ja helposti sopeutuvan koiran, joka sopii kaveriksi myös pienelle pojalle. 3 vuoden jälkeen perheeseen saapui Masa Ailolle kaveriksi. Totesin, että ihminen ei ole koskaan sama kuin oma koirakaveri. Masan jälkeen kului 2 vuotta, kun halusin kolmannen koiran, Papun. Järki selitystä lauman kasvattamiseksi ei löytynyt vaan yksinkertaisesti enkut ovat niin ihania ja helppoja koiria, että kaksi oli liian vähän. Enkku on täydellinen rotu minulle, kiltti, energinen, toimelias ikiliikkuja jos niin haluan, mutta voi ihan yhtä hyvin toimittaa sohvan vartijan tehtävää, jos aktiivinen aikani on kortilla.

3. Mitä lajeja harrastat koiriesi kanssa?

Ailo täyttää seuraavaksi 8-vuotta ja odotan veteraaniluokkiin pääsyä näyttely puolella. Valioluokassa näyttelyttämistä en pidä järkevänä jatkaa vuodesta toiseen eikä Ailokaan ole riemuissaan enää tuosta ympyrällä juoksemisesta. Agilityä harrastan Ailon kanssa vaan omaksi ja koiran iloksi Ailon polviluksaation vuoksi. Tokoilemme myös kuuliaisuuden ylläpitämiseksi, sillä Ailo omaa vahvan riistavietin. Metsäretkillä riistaviettisen koiran kuuliaisuus on kullan arvoinen.

4-vuotias Masa on minun täysverinen kilpakoirani. Olen aloittanut Masan kanssa näyttely- ja tokopuolelta, siirtyen lopulta agilityyn. Masan kilpailu-ura on ollut näyttelypuolella erittäin voitokas. Pohjoismaiden tittelit ja arvonimet on saavutettu ja Masa luovuttaa näyttelyareenat nuoremmille siirtymällä totaalisesti agility kilpailukentille. Agilityssä Masa nousi nopeasti 3-luokkaan, jonka vuoksi olemme pitäneet kilpailutaukoa, jotta ohjaaja oppisi ohjaamaan paremmin.

Papu on nuorimmaiseni hippua vaille 2-vuotias ja juuri aloittamassa agilityn 1-luokan. Papun kanssa olen tokoiltu sen verran, että vilkas nuori herra on saatu kuulolle. Muuten ykkös lajeina on agility ja näyttelyt. Papun ensimmäinen näyttelyvuosi on ollut erinomainen. Sertejä on jo melkoinen rivi ja odotan viimeistä sertiä ja iän täyttymistä valioarvon saavuttamiseksi Suomeen ja Ruotsiin.

Muita harrastuksiamme ovat pitkät vaellukset kauniissa Lapin luonnossa sekä kesäisin uinti. Talvisin koirauimalassa vierailemme, kun kiireiltä ehdimme

saija2

4. Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Ihan alkutekijöihin palatakseni niin perimmäinen syy oli oppia kouluttamaan ja kuuntelemaan  koiraa. Ailon kanssa löin päätäni seinään ja en osannut rakentaa suhdettamme oikein. Siitä koitui ongelmia ja negaatiota puolin ja toisin. Huomasin, että koira voi huonosti. Siispä otin itseäni niskasta kiinni ja liityin koiraharrastajien joukkoon. Opiskelin, tutkin, luin kaiken kirjallisuuden mitä käsiini sain, kouluttauduin yksityisillä valmennuksilla ja pysähdyin kuuntelemaan ja havannoimaan. Minulle avautui ihana hiljaisuuden ja sanattoman viestin maailma koirieni kautta. He ovat minun sieluni lääke ja heidän kanssaan olen kokonainen.

5. Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Tällä hetkellä koiraharrastuksellani on monta tavoitetta. Yksi niistä on oma ja koirien hyvinvointi, irtiotto arjesta ja ystävien kanssa mukava tekeminen.Toinen on edistyä agilityssä ohjaajana ja koirakkoina, unohtamatta hauskuutta ja etenemistä koirien ehdoilla. Kolmas tavoite on nuorimman koiran kanssa nauttia näyttelykesästä 2017. Neljäs tavoite, eikä vähäisin on pysyä terveenä koko porukka siis minä ja pojat, jotta voimme kirmailla kilpailukentillä vielä pitkään.

6. Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

RKK.n toiminnassa kullan arvoista on yhteinen talkoohenki. Kerholaisten halu tehdä asioita ja luoda puitteet suhteellisen edulliseen koiran kanssa harrastamiseen. Omalla aktiivisella osallistumisella pääse helposti ihmisten kanssa tutuiksi ja joukosta löytyy jopa uusia ystäviä.

Kehittämistä löytyy aina ja siihen en halua tässä kirjoituksessa kommentoida muutoin kun toivoa uutta treenipaikkaa, jossa sisäilmaongelmat eivät olisi näin suuret. Kuitenkin olen kiitollinen, että meillä on lämmin halli talvikaudeksi, vaikkakin itse sairastun jokaisen treenikerran jälkeen.

7. Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Heli Räikkösen ja Heidi Mikkolan

Käyttökoiralaiset tutuksi VI

liisa

1. Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Liisa Ollila, kolmeakymppiä lähentelevä floristi. Alkujaan aivan rovaniemeläinen, mutta olen kerennyt käydä välissä itäsuomessakin pienen mutkan. Perheeseen kuuluu minä, mies ja kolme koiraa. Welsh corgi cardigan Viltsu kohta 8v, (oikealta nimeltään siis Vilho, mutta Viltsuksi se hyvin pian kääntyi), Sekarotuinen Otto kohta 7v ja Welsh corgi pembroke Veeti 3v.

2. Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Olen aina rakastanut koiria. Perheeseemme tuli labradorinnoutaja Zorro kun olin 5 vuotias. Lukion jälkeen aloin suunnittelemaan ensimmäistä omaa koiraani. Muistan selanneeni netistä kaikki koirarodut läpi ja Welsh corgi pembroke tuntui heti omalta: suuri koira pienemmässä paketissa. Kajaanissa oli juuri syntynyt pembroke-pentue ja sieltä minulle tulikin ensimmäinen oma koira, Toivo.

Toinen koirani tuli vähän sattuman kautta. Tai se sattuma oli Arstion Heli. Sain kutsun palluttelemaan muutaman viikon vanhoja cardiganin pentuja ja itse kukainenkin voi arvata lopputuloksen. Näin siis minulle tuli Viltsu.

Otto tuli meille Jussin koirana ja Veeti monen vuoden odottamisen jälkeen.

3. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Toivo oli ensimmäinen oma koirani ja testailtiin sen kanssa kaikenlaista. Lopulta päälajiksi valikoitui näyttelyt. Kierrettiin Suomea, käytiin Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Baltiassa ja tuloksia tuli. Agilitya kerettiin Toivon kanssa myös aloittelemaan.

Viltsun kanssa aloiteltiin perustottelevaisuus-ryhmissä ja siirryttiin agilityn puolelle. Muutamat näyttelyt ollaan myös käyty, mutta Viltsu jäi kevytrakenteiseksi – mikä on tietenkin onni agilityn kannalta.

Otto pääsee myös silloin tällöin höntsäilemään agilitykentällä, mutta hoitelee enemmänkin kotikoiran virkaa.

Veetin kanssa harrastetaan agilityä ja muutamat näyttelyt ollaan myös käyty menestyksekkäästi.

4. Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Kyllä se oli tuo ensimmäinen koirani jonka kanssa halusin kokeilla vähän kaikkea. Liityttiin Toivon kanssa käyttökoiriin vuonna 2008 ja siitä se sitten lähti.

5. Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Viltsun kanssa tavoitteet on saavutettu ja muutamaankin kertaan ylitetty. Tässä vaiheessa mennään hetki kerrallaan ja toivotaan että Viltsu pysyy vielä pitkään terveenä. Ainakin virtaa piisaa kuin nuorella pojalla konsanaan. Nyt nautitaan yhdessä tekemisestä.

Veeti on ollut tavallaan hyvin erilainen kuin Viltsu. Siinä missä Viltsu on ollut hyvin suora ja helppokin motivoitava, Veeti osaa ajatella itse ja sillä on tiettyä pilkettä silmäkulmassa. Huumorintajua ja pitkää pinnaa on tarvinnut niin ohjaaja kuin kouluttajatkin. Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että kisaamisen aloittaminen alkaa olla ajankohtaista ja mahdollista, mutta ainakin hyppytekniikka tarvitsee vielä hiomista.

6. Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

Lajeja pyörii kerhossamme moneen lähtöön. Treeneissä ja kisakentillä on päässyt tutustumaan uusiin ihaniin ihmisiin. Parantamisen varaa on ehkä tiedottamisessa, välillä asiat jäävät viime tippaan.

7. Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Iida-Sofia Jänkälän ja Saija Aksovaaran

Käyttökoiralaiset tutuksi V

mona

1) Nimi ja lyhyesti itsestäsi?

Mona Kuusela. Olen syntynyt Kemissä tapaninpäivänä 1989, mutta jo vauvana muuttanut Rovaniemelle asumaan. Rovaniemi on aina tuntunut kodilta ja omannäköiseltä paikalta olla. Kaunis luonto, vesistöt, palvelut, kaupungin eläväisyys, harrastukset ja rakkaat ihmiset – mitäpä muuta voisi tämmöinen lapin tyttö kaivata. Sen verran utelias olen kuitenkin luonteeltani, että ulkomaita täytyy vuosittain koluta ja oivaltaa kerta toisensa jälkeen, kuinka hyvässä ja turvallisessa paikassa saamme elää ja olla.

2) Koirasi ja miksi valitsit kyseisen koirarodun?

Kotona meillä asuu yksi koira, bichon frisé ”Utu”. Utu tuli kotiin maaliskuussa 2011, podettuani valtavaa koirakuumetta koko elämäni ajan. Siskoni otettua itselleen pentukoiran vain paria kuukautta aiemmin, kuumeeni kasvoi sietämättömäksi. Ennen Utua olin ehtinyt jo kuopata unelman omasta koirasta, sillä sekä minä että mieheni olimme hyvin allergisia koirille. Bichon frisé on tunnetusti yksi allergiaystävällisimmistä koiraroduista, joten rotuvalinta oli selvä. Kävimme kuukauden ajan kasvattajien luona sekä tapasimme yksittäisiä bichoneita testimielessä. Koska reaktiot eivät olleet aivastelua ja nenänvuotoa pahempia, niin uskaltauduimme ottamaan bichonin.

Utun lisäksi minulla on toinenkin harrastuskaveri nimeltään ”Tito”. Tito on alle 2-vuotias italianvinttikoira, jonka siskoni omistaa. Hän haki itselleen pienempää koiraa ja Rovaniemellä sattui olemaan pentuja vapaana. Rotu lumosi oitis siskon ja myöhemmin koko perhepiirimme. Italianvinttikoira on mielestäni läheisyydestä nauttiva, pursuavan iloinen, leikkisä ja hyvällä tavalla surkuhupaisa rotu!

3) Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Utu -bichoni harrastaa kanssani doboa, agilityä ja näyttelyitä. Tito -itsku harrastaa puolestaan agilityä, näyttelyitä sekä juoksukilpailuja. Utu rakastaa temppuilla ja tasapainoilla dobossa, Tito taas tykkää mennä täysiä agilityn ja juoksukisojen merkeissä. Näyttelyissä Utu on jo kansainvälinen muotovalio ja Tito lähtee yrittämään viimeistä sertiään muutaman kuukauden kuluttua.

4) Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?

Kuten oman koiran saaminen, myös koiraharrastukset ovat olleet pitkäaikaisia haaveitani. Kun olin vasta lapsi, kävimme katselemassa koiranäyttelyitä yhdessä perheeni kanssa. Jo tuolloin paloin halusta päästä itsekin harrastamaan koirajuttuja. Hienot suoritukset koiralajeissa saavat yhä edelleen ihoni kananlihalle ja kyyneleet silmiini! Koiraharrastusta parempaa en osaa kuvitellakaan.

5) Missä kohtaa uraputkea olet? Tavoitteet?

Tällä hetkellä koiraharrastukseni pääpaino on agilityssä. Kävin agilityn alkeiskurssin kesällä 2014 ja jo tuolloin tiesin, että tämä on minun lajini. Olen harrastanut agilityä nyt 2,5 vuotta, vedän omaa mölliryhmää ja janoan oppia kokoajan lisää. Ohjaajana minun tulee kehittyä paljon, varsinkin nopeaa koiraa ohjatessa. Kun Utun kanssa ohjausta ehtii muuttaa ja korjata radan aikana, niin Tito ehtii ottaa jo seitsemän muuta estettä siinä samalla! Tavoitteeni onkin kehittyä ohjaajana niin, ettei minulla mene sormi suuhun, mikäli noustaan jommankumman koiran kanssa kolmosluokkaan. Minulle 2017 tulee olemaan ennen kaikkea lajituntemuksen kasvattamisen sekä aktiivisen kisaamisen vuosi.

6) Mitä RKK:n toiminnassa voisi parantaa, mikä on mielestäsi hyvin?

RKK:n toiminnassa on hyvää innostuneet ihmiset, hieno auttamisen meininki sekä kiva lajivalikoima. Mielestäni RKK:n toiminnassa voisi parantaa uusien harrastajien pääsyä mukaan. Esimerkiksi agilityn alkeiskursseja voisi järjestää entistä tiheämmin niin, että uusilla jäsenillä olisi mahdollista päässä treenaamaan edes itsenäisesti, vaikka ryhmäpaikkaa ei voitaisi luvata. Lisäksi kannustaisin niitä jäseniä, joilla tulee väistämättä paljon poissaoloja treeniryhmistä, ottamaan koirilleen automaattisesti puolikkaat ryhmäpaikat. Näin saataisiin myös taiottua lisää ryhmäpaikkoja.  Se tilavampi ja pylväätön treenihalli olisi myös upea juttu!

7) Kenet kaksi jäsentä haastat seuraavaksi esittelyyn?

Liisa Ollilan ja Kirsi Hirviojan.