Vesipelastuskokeet 22.-23.7.2017

Rovaniemen Käyttökoirat ry järjesti historiansa ensimmäiset vesipelastuskokeet heinäkuisena viikonloppuna. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli oma kokeensa, ja kumpanakin päivänä oli mahdollista kisata neljässä eri luokassa (SOVE, ALO, AVO, VOI). Kisaajia tuli pääkaupunkiseudulta asti, mutta pääosa oli Rovaniemi-Kemi-Oulu-seudulta. Tämä vuonna kesää piti odotella pitkään, se on rajoittanut treenimahdollisuuksia etenkin pohjoisessa ja lienee ainakin osasyynä uusien harrastajien määrän vähyyteen. Se näkyi myös näissä kokeissa vapaaksi jääneinä koepaikkoina sekä soveltuvuuskokeen (SOVE) osallistujien puuttumisena kokonaan. Ala-Nampajärvellä pidetyn koepaikan tarjoamat puitteet olivat kuitenkin hyvät ja tunnelma sopivan rento. Me onnistuttiin!

RKK:n vesipelastusjaosto otti haasteen vastaan ja alkoi tehdä koevalmisteluita heti vuoden alkupuolella tuomareiden kanssa sopimisen ja koeanomuksen osalta, sitten oli irtipitolupien anominen kennelpiiristä ja kohta otettiinkin jo ilmoittautumisia vastaan ennen kuin lopulta päästiin kokemaan kisatunnelmaa. Koetoimikunta kokoontui kolmeen otteeseen kesä-heinäkuun aikana jakamaan tehtäviä ja sopimaan kokeen toteutuksesta. Suurin hässäkkä alkoi kuitenkin vasta viikko pari ennen koetta, jotta saatiin mm. järjestettyä kokeeseen palkinnot, kanttiini ja ruokailumahdollisuus, lomakkeet ja toimistovälineet sekä pestyä ja tarkastettua veneet ja hankittua loputkin sääntöjen mukaiset koetarvikkeet. Toki näitä oli jo valmisteltu, mutta nyt päästiin konkreettisten toimien pariin. Koepaikalla oli vielä opasteiden laittoa, tavaroiden asettelua paikoilleen, vesistön siistimistä ja parkkeerauksen suunnittelua viimeisenä iltana ennen koetta.
Suunnittelu ja organisointi kannatti, sillä koeaamuna kaikki oli ajoissa valmista. Vastaava koetoimitsija Virpi Säkkinen toivotti kisaajat tervetulleiksi, jaoston edustaja Henrika Itäniemi kertoi yleisjärjestelyistä, palkintotuomari Milja Hannu-Kuure sekä vieraileva sihteeri Laura Rae esiteltiin RKK:n muiden toimijoiden ohessa, ja lopulta kokeen ylituomari Kim Granholm pääsi vastaamaan kysymyksiin ja toivottamaan onnea kokeeseen.
Ennen kokeen alkua on aina tuomarin puhuttelu, jonka jälkeen arvotaan suoritusvuorot. Kilpailijoiden suoritusjärjestys ei siis ole tiedossa etukäteen, mutta luokkajärjestys on aina sama: (SOVE), ALO, AVO, VOI, samoin liikkeiden suoritusjärjestys. Numeroliivien jaon jälkeen mökkipihasta siirryttiin noin sadan metrin päässä olevaan rantaan. Hiekkaranta kuulostaa lämpimältä paikalta, mutta lauantaina keli oli ennemminkin syksyisen viileä ja kerrospukeutuminen tarpeen lämpimänä pysymiseksi. Koe alkoi, kun numeron 1 arvonnassa saanut kisaajapari siirtyi nauhoilla rajatulle alueelle. Oli ensimmäisen liikkeen aika.
IMG_1769

Lohjalta saakka tulleet Simba ja Jessi Landen saivat lauantaina voittajaluokasta täydet 100 pistettä.

Koe etenee niin, että ensin kaikki luokat suorittavat ensimmäisen liikkeensä, sitten heti perään mennään toinen kierros suorittaen luokan mukainen toinen liike ja ruokatauon jälkeen tehdään vielä kolmas ja neljäs liike samaan tyyliin. Käytännössä käydään siis läpi neljä kierrosta numerojärjestyksessä. Liikkeet tapahtuvat tietysti vedessä ja suorituksissa käytettäviä välineitä ovat köysi, vene, pelastusrengas ja vientipatukka. Liikkeen suorittajana on koira ohjaajansa kanssa, mutta toteutukseen osallistuu myös tuomari, palkintotuomari (käytetään myös nimitystä venetuomari), avustaja (ALO-luokassa voi olla oma, muilla on järjestäjän yleinen avustaja), hukkuva ja toisen veneen soutaja. Liikkeen suorituksen jälkeen sihteeri kirjaa tuomarin sanelusta parin suoritusajan sekä mahdolliset virhepisteet arvostelulomakkeelle. Vesipelastuksessa ei vielä ole sähköistä tulospalvelua, vaan tiedot kirjataan erikseen tilattaville, jäljentäville lomakkeille. Ensimmäisen kilpailijaparin tehtävänä oli veneestä hyppy ja 50 metrin mittainen uinti rantaan, ja tuloksena täydet pisteet. Hyvä alku kokeelle. Muidenkin luokkien ensimmäiset liikkeet alkavat koiran ollessa 50 metrin päässä rannasta olevassa veneessä ja suuntautuvat rantaan, jossa ajanotto pysähtyy maalilinjan ylitykseen.
IMG_2047

Koiran lähetys tehtävää suorittamaan.

Kaikkien luokkien liikkeet sisältävät veneessä matkustamista, rannalla tai veneessä odottamista, veneestä hyppäämistä sekä erilaisten esineiden vientiä ja hakua veneestä tai rannasta veneeseen tai rantaan. Kussakin liikkeessä uintimatkat ovat 50 metristä ylöspäin, ja keli voi vaihdella aurinkoisen tyynestä tuuliseen sateeseen. Niinpä koiralla täytyy olla voimaa ja kestävyyttä sekä ehdottomasti innostusta uimiseen. Näihin kokeisiin osallistuneet koirat olivat kokoluokaltaan australiankelpiestä newfoundlandinkoiraan, joten onnistuminen ei ole rodusta kiinni. Toisella suorituskierroksella kaikkien luokkien liikkeet liittyivät jotenkin vientiin. Olipas hienoja suorituksia. Ja muutama talteen napattava vinkki omiinkin treeneihin.
IMG_2220

Kaija Jämsän koirat Herkko, Hiisi ja Hippu toimivat viikonlopun kokeissa erinomaisesti.

Vesipelastuskokeen säännöt muuttuivat tämän vuoden alusta eivätkä udet säännöt olleet vielä kokemuksen puutteesta johtuen täysin tuttuja oikeastaan kenellekään. Ylituomari ja palkintotuomari vastasivat kuitenkin mielellään ohjaajien kysymyksiin ennen suoritusta. Kumpanakin päivänä kysymyksiä riitti, vaikka käytännössä samat kilpailijat olivat paikalla molempina päivinä. Kolmannen suorituksen teemana oli nouto. Ei ole ihan helppoa koiralle kiskoa venettä perässään sunnuntaina olleella tuulisella säällä, vaan se vaatii jo päättäväisyyttä. Ja sitähän nähtiin.
Vaikka kunkin liikkeen suorittamiseen liittyy aika: koiran on lähdettävä suorittamaan tehtävää 30 sekunnin kuluessa tuomarin antamasta lähtöluvasta ja suorituksen tulee olla valmis ennen 4 minuutin aikarajaa, on tärkeintä kuitenkin suorittaa tehtävä virheettömästi. Virheitä tulee maalilinjan ohituksesta ja ylimääräisistä käskyistä/ohjaamisesta. Koiraan ei myöskään saa koskea enää lähtöluvan jälkeen. Koiraa voi kuitenkin pitää pannasta kiinni alussa, ja tätä mahdollisuutta käytti aika moni hyväkseen. Ainakin sillä välttyy suorituksen hylkäävältä varaslähdöltä, ja koira saa vähän vapaammin intoilla tulevaa suoritustaan. Neljäs ja viimeinen liike oli hukkuvan pelastaminen. Tämä oli kokeen varmin tehtävä, sillä viikonlopun aikana vain yksi suoritus merkattiin viivalla, eli hylättiin.
IMG_1809

Avoimen luokan hukkuvan pelastaminen.

Koko kokeen viimeisen suorituksen jälkeen tuomari, sihteeri ja vastaava koetoimitsija siirtyvät rauhassa laskemaan sijoituksia, kirjoittamaan tuloksia kilpailukirjoihin ja tekemään koepöytäkirjaa. Koirat pääsevät tässä vaiheessa vapaalle, mutta ohjaajat alkavat usein jo miettimään tulevia treenejä. Ajatuksia ja treeni-ideoita on selvästi syntynyt. Tulosten selvittyä on palkintojen jako. Siihen osallistuvat kaikki kisaajat, koska siinä yhteydessä jaetaan myös kilpailukirjat takaisin. Koepäivä on siis aina kaikille kisaajille yhtä pitkä, luokasta riippumatta. Näissä kokeissa päivä jatkui ainoastaan niiden osalta, jotka saavuttivat luokan vaihtoon oikeuttavan suorituksen. Tuomari nimittäin vei heidät pienelle uintiretkelle. RKK:stakin yksi ohjaaja pääsi kokemaan tämän virkistävän kylvyn.
IMG_1854

Marja-Leena Hituri kättelemässä vastaavaa koetoimitsijaa. Vieressä tuomari Kim Granholm sekä palkintotuomari Milja Hannu-Kuure.

Välineet ja rata pysyivät kunnossa, talkoilijoita/toimijoita oli riittävästi, keli oli viikonlopun ajan kokeen kannalta hyvä, järjestelyt onnistuivat ja positiivista palautetta saatiin kisaajilta ja tuomareilta viikonlopun kokeista. Järjestäjiltä kiitos kaikille kilpailijoille, toimitsijoille, välineitä lainanneille, vierailijoille ja tuomareille. Ja iso kiitos myös tapahtumaa sponsoroineille: RoiRex, Polske, Jälki ja Arctic Warriors! Vaikka koe ei tullut ilmaiseksi, eiköhän vastaava rypistys oteta ensi vuonna uusiksi 😉

Teksti: Anu Posti
Kuvat: Nanna Ketola
Advertisements