Vesipelastuksen teemapäivä 15.7.2018

RKK sai keväällä arvokkaan uuden jäsenen, kun koiraharrastuksen monitoiminainen Jessi Landen muutti Lohjalta tänne pohjoiseen. Hänen lajivalikoimaansa kuuluu myös vähän ehkä vähemmän harrastajakuntaa omaava laji, vesipelastus. RKK:n vepeporukka sai heti hyvää uutta näkemystä omaan harjoitteluunsa, eikä mennyt montakaan treenikertaa, kun oltiin jo sopimassa ajankohtaa, milloin vesipelastuksessa SM-tasolla kisaava Jessi pitäisi meille oikein vepeilypäivän. Ja siitä se ajatus sitten jalostui, että pidetäänkin koulutuspäivä avoimena ihan kaikille. Tarkoituksena oli tarjota tuhti teoriapaketti lajista tietopohjaksi, joka havainnollistuisi heti perään käytännön treeneissä. Ja tämähän toteutuikin hienosti. Teoria pidettiin Nammankylän nuorisoseuran talo Tönölässä, ja käytäntö siitä noin puolen kilometrin päässä veneenlaskupaikalla. Osallistujia oli paikalla 13, suurin osa rovaniemeläisiä, mutta myös Sodankylästä ja Kemijärveltä oli edustus paikalla. Teoriassa käytiin ensin läpi perusasioita. Ensinnäkään vesipelastus ei ole oikeasti mikään pelastuskoiralaji, vaan ihan puhtaasti koe- ja näytöslaji. Lajia hallinnoi Suomen Kennellitto, se ei ole Palveluskoiraliiton alainen, eikä kisaaminen siten vaadi mitään lisenssejä. Kisaamaan pääsevät vain puhdasrotuiset koirat, jotka suorittavat soveltuvuuskokeen hyväksytysti viimeistään kolmannella yrittämällä. Poikkeuksena tähän ovat landseerit ja newfoundlandinkoirat, joille vesipelastus on rodunomainen koe. Valion arvon saavuttaminen edellyttää hyväksyttyä näyttelytulosta yli 24 kk iässä, kun monessa muussa lajissa tämä ikä on 15-18 kk.

IMG_1503

Koeliikkeet käytiin läpi pienoismallin avulla. Frozen-elokuvan Elsa ja Anna ja muutama muu muovinukke, koira ja veneet liikkuivat sinisen pyyhkeen päällä, kun Jessi havainnollisti lattialle muodostetun koeradan avulla, minkälaisiin koitoksiin koiran tulee pystyä eri luokissa kisattaessa. Lisänä oli tietysti virallisemmatkin kuvat, jotka näkyivät tietokoneen näytöllä. Mutta kovin moni ei varmaan kiinnittänyt niihin edes huomiota, kun ne pienet punaiset veneet ja rannalla selällään retkottava tuomari varastivat kaikkien mielenkiinnon. Koeliikkeiden kautta siirryttiin puhumaan siitä, minkälaista treeniä koevalmiutta varten täytyisi tehdä. Jessi puhui paljon sen puolesta, että koiralle kannattaa antaa niin paljon apuja kuin mahdollista. Eli innostaa ennen liikettä niin, että koira varmasti on keskittynyt haluttuun tehtävään, ja liikkeen päätyttyä pidetään aina hyvät bileet rannassa. Jessin energinen ja heittäytyvä opetustyyli oli todella mukaansatempaava. Osallistujien erilaiset taustat eivät haitanneet teorian tai käytännön toteutusta, vaan melkeinpä päinvastoin. Toisten kokemuksien kuunteleminen ja suoritusten katsominen auttavat valitsemaan omaankin treenaamiseen uusia menetelmiä ja hienosäätöjä kokeiltavaksi.

002

Haittaa ei aiheuttanut myöskään sää, joka oli aluksi hyvin helteinen, mutta juuri kun veneet oli pakattu kärryyn, alkoi sataa ja ukkostaa. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvin sujunut ja opettavainen päivä. Kiitos Jessi! Ja kiitos osallistujat!

Koulutuksesta pätkiä videolla

Advertisements